Blogi, Hyvinvointi, Kulttuuri

Sä kasvatat kiusaajaa

Tässä menneenä viikkona on ollut paljon merkityksellisemmät asiat mielessä kuin sosiaalinen media. Olen aika minimissä ollut linjoilla ja oikeastaan lentotilassa pitänyt puhelinta tämän vointini vuoksi. Eikä tämä postaus koske mun terveydentilaa tai muutakaan mehukasta, vaan ihan istahdin sohvalle ja ajattelin jälleen avata sanaisen arkkuni ihmisyydestä ja siitä miksi yhteiskunnassamme on yhä enemmän kasvavaa huonoa oloa, joka nykyään sitten varmasti istutetaan tuleviin jälkipolviin.

Tässä on oiva esimerkki siitä idiotismistä. Mun mies postas kuvan avokadosta ja pastan tekemisestä eilen. Siis avokadosta ja makaronipaketista! Niin yksi ylpeä neljän lapsen äiti kokee ilokseen vetää minut ja minun hänestä epämiellyttävän ulkonäköni tähän mukaan. Itse mietin vain päätäni pyöritellen, että miten helvetissä minä ja minun painoni liittyy mun mieheni tekemään postaukseen? Ei sitten niin mitenkään.

Mä olen ihan koko ikäni kuullut tuota huutelua. Lapsena se oli neekeriksi tai läskiperseeksi, nyt julkisuuden mukana se on milloin tyrkky tai siivellä eläjä. Toki tubea tehdessäni tuo ”neekeri” nyt on arkipäivää. Mielikuvitusrikkaimmat iskevät sinne painopuoleen tai jopa mun hiukset ovat huutelun aihe. Mutta katsookaapa oikeasti tuota lapsen kuvaa. Se olen minä. Minä pienenä, jossa raadollinen elämä oli vasta aluillaan. Ei tuossa tytössä ole mitään vikaa, mutta ihmiset ympärillä saavat hänet inhoamaan itseään ja toivomaan parempaa ulkokuorta.

Sitten tullaan siihen miksi esimerkiksi mun lapset eivät ole koskaan kavahtaneet erilaisuutta. Ei kehitysvammaa, ei ihon väriä, ei uskontoja. Heidät on kasvatettu siihen, että jokainen ihminen on arvokas. Meillä on perheessä jo kaikkea tuota erilaisuutta. Eri ihon värit, eri uskonnot, eri murteet, kehitysvammaa, you name it. He käyvät koulua, jossa erilaisuus on normi ei mikään tuijottelun aihe. Meillä rakastetaan ihmisiä heidän luonteensa perusteella, ei ulkoisten avujen perusteella. Ja mä en suostu kasvattamaan kiusaajaa.

Joten kun vanhemmat mietitte miksi sinun kullastasi tuli kiusaaja, niin veikkaan ettei se tullut synnytyskanavaa pitkin vaan ihan mielestäsi viattomista kommenteista, joita kotona kuulee. Olipa se sitten Maajussille morsian ohjelman ehdokkaiden ulkonäöstä tai Unelmahäiden morsiamen puvusta, joka sun mielestä on hirveä eikä sovi lainkaan, koska takana näkyy makkara. Suosittelen katsomaan ensin peiliin ennen kuin huutelet. Koska mun mielestä sä kelpaat just tuollaisena kuin olet, joten anna tämänkin kukan kukkia vaan. Äläkä ainakaan kasvata lapsestasi ahdasmielistä arvostelijaa vaikket omasta kuplastasi kauemmas näkisikään.

Facebook – Kauppiaanrouva

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

Blogi

Minä typerä kadehtija

Kateus, se ihmisen perisynti. Jouduin tästä aiheesta pitämään itselleni melkoisen ripityksen. Olen nimittäin aina kokenut olevani kateuden yläpuolella. Ainakin omissa ajatuksissani. En ole nuoruudessa kadehtinut kavereiden materiaa, enkä kyllä ulkoisiakaan avuja. Toki olisin toivonut itselleni pienempiä reisiä tai suorempaa sekä vaaleampaa hiusta, tai ylipäänsä vähemmän käsikarvoja, mutta koskaan en tuntenut pistosta siitä mitä toisella on. Pistolla tarkoitan sellaista veemäistä fiilistä, joka tulee esimerkiksi nähdessäsi unelma autosi, johon toivoisit pääseväsi istahtamaan omistajan ominaisuudessa.

Kateudessa on sellainen ristiriitainen puoli kuin kaksinaismoralismi. Haluaisit itsekin omistaa tai nauttia jostain, mitä toisella on, muttet pysty käsittelemään sitä tunnetta itseäsi motivoivana eli ”hei mäkin pystyn tuon saavuttamaan” vaan märehdit ja surkuttelet, jolloin ulosantisi saattaakin olla ”en mä vaan ikinä tuohon rahojani upottais” vaikka tiedät varsin hyvin, että mikäli rahkeet antais myöden ja se olisi sinun halusi, niin varmana eurosi siihen upottaisit. Enkä mä puhu pelkästään autoista, taloista, matkoista tai laukuista vaan myös treenatuista vartaloista, henkisestä tasapainosta tai jopa lasten lukumäärästä. Kyllä kateuden tyyppejä ja kohteita on niin paljon kuin vaan ihminen pystyy luovuudeltaan keksimään.

Jolloin päästään mun omaan kateus-tarinaan ja siihen saatuun kovaan näpäykseen. Mä seuraan yhtä jos toista staraa Instagramissa. Ihannoin ja inspiroidun, monesti jopa otan omalle ”bucket listille” myös esimerkiksi matkakohteita ja paikkoja joissa haluan ehdottomasti käydä. Minulle moni seuraamani ihminen tarjoaa haaveita, tavoitteita ja saavutettavia unelmia, koska itse en pidä itseäni yhtään huonompana suhteessa muihin. Olen vahvasti sitä mieltä, että jos tuokin niin miksen muka minäkin.

Tulipa tuossa eräänä viikonloppuna tavattua hyvä ystäväni, joka kaiken koukeroiden keskellä olikin hyvä ystävä erään seuraamani some-staran kanssa. Menin siinä sitten touhuissani kehumaan ääneen kuinka Instan perusteella heillä on niin ihanaa ja kaunista ja kyllä minäkin vielä. Kunnes tämä yhteinen ystävämme sitten katsoi minua kuin hullua. Miksi ihmeessä minä haluaisin sellaista? Haluaisinko todella materiaa hinnalla millä hyvänsä? Olin ihan ällistynyt. ”Häh?!?” Olihan heillä ihana perhe, pelit ja rensselit. Minäkin haluaisin tavoitteeksi sisustaa rakkaudella unelmieni mökkiä ja voida henkisesti erittäin vahvasti. Ystäväni huokaisi siinä sitten syvään ja sanoi. ”Nii-iin. Mutta tiedätkö millä hinnalla?” Lopulta selvisi, että kuvioissa on päihteet, vieraat suhteet ja muokatut kuvat. Eli minä ihannoin illuusiota. Niin kuin varmaan me isolta osalta kaikki ihmiset. Tuli ehkä tyhmä olo, mutta samalla hirmuisen hyvä ”ahaa” elämys. Kaikilla meillä on omat taistelumme ja on turha unelmoida siitä etteikö kenenkään elämässä olisi koviakin haasteita. Mutta jos aiomme olla roolimalleja ja inspiraation lähteitä niin mitä jos oltais sitä sitten omina itsenämme, kaikkine vikoinemme ja epäkohtinemme. Mielellään vielä rehellisesti. Ymmärrän kyllä, että seksi myy ja silotellut kuvat.

Luin tuoreesta Apu lehdestä Johanna Rusanen-Kartanon sekä Lola Odusogan haastattelun. Erityisesti loppukaneetti, jossa Lola toteaa ettei aio koskaan muokata omia kuviaan eikä muokata itseään kenenkään muun maun mukaan. Tätä mä toivoisin muiltakin esillä olevilta ihmisiltä. Sillä muovaamisessa tai itsensä parantamisessa ei ole mitään vikaa, jos se on sitä mitä itse haluaa. Mä haluan ainakin olla paras versio itsestäni. Minua itseäni varten ja etenkin lapsilleni.

Facebook – Kauppiaanrouva

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

 

Blogi, Hyvinvointi

Elämäntaparemontti on yks suuri vitsi

Katselen tässä kipeänä oikeastaan enemmän kateellisena kuin varsinaisesti ”kuoleman sairaana” kun Sampo tekee ystävänsä ja mentorinsa avulla huikeita hengitysharjoitteita. Huomaan sivusta kuinka hänen kehonsa on vain vahvistunut tässä viimeisen puolen vuoden aikana ja treenit sekä tämä uusi opittu hengittämisen malli alkaa tehdä tehtäviään ja kestävyys sekä fysiikka ovat selvästi vahvassa kasvussa. Housut, joiden pitämisestä on haaveillut jo tässä kohtaa usean vuoden ajan, onkin nykyään toteutunut unelma ja solakka vartalo on ketterä.

Ja meikäläinen turpoo. Tai niin musta tuntuu vaikka vaaka nyt ei käytännössä näytä ”kuin” plus neljä kiloo. Jep, loma teki tehtävänsä ja pitäis vaan ottaa itseä niskasta kiinni. Mutta hitto vie, kun mun motivaatiota tuntuu enempi syövän tuo toisen hypetys milloin minkäkin mittarin avulla. Mä otin analyyttisen lähtökohdan tähän hommaan, ja huomaan tämän kaiken ”remppailun” olevan puhtaasti mun omien korvien välissä (niin kuin nyt yleensäkin kaikki sonta mitä elämässä käyn läpi). 3 viikkoo synnytyksestä olin pienimmilläni kuin ikinä. Tuossa kuvassa alhaalla.

Mä sitten tässä tätä omaa röllömasua tutkiessa kaivoin esille erään huikean naisen tarinan. Hanna on käynyt elämässään läpi helvetin, kirjaimellisesti, mutta on onnistunut omalla asenteellaan saavuttamaan niin tavoitteet elämäntaparemontissa kuin luomaan poikaansa esimerkillisen suhteen ja oikeasti olemaan arjessa läsnä ja iloitsemaan aivan normaaleista asioista. Mä luen tuota kirjaa ja samaistun lähestulkoon kaikkiin kompastuskiviin, joita hän on kohdannut. Ero Hannan ja minun välillä on toki se, ettei hän nyypähtänyt. Mä olen taas sitä nyypähtävää sorttia. Ja huom! Mä olen kokeillut jo tähän ikään mennessä kaikkea. Nyt mun vaan pitäis taas kaivaa itsestäni se motivaatio, joka on totaalisen hukassa.

Paras, ja samalla inhottavin puoli tässä, suoraan sanottuna perkeleen elämäntaparempassa on se, että kukaan ei voi tehdä sitä mun puolesta. Taaskaan. Mä voin palkata viis-miljoonaa personal traineria ja tilata seitsemän eri ”8 viikossa kuntoon” verkkovalmennusta, mutta vain huomatakseni, ettei kilot karise, kun EN TEE itse sen eteen mitään.

Joilloin päästään siihen lopulliseen oman tuskailun syvälliseen syyhyn. Minä itse olen oman elämäni muutoksen tiellä. Vain minä itse. Ei kukaan tai mikään.

Ja tätä tuskaillessani tapasin eräällä luennolla miehen. Mä en voi kiteyttää tarpeeksi ytimekkäästi mitä hänen sanansa mun omalle päälleni teki. Ei ole kyse dieeteistä, ei ole kyse sixpackeistä vaan on kyse ihan perusihmisen hyvinvoinnista. Kerron esimerkin. Olkoonkin se kuinka maalaisjärkeä ehkä teistä valtaosalle. ”Kävele raput liukuportaiden sijaan.” Muutaman kerran jälkeen et puuskuta vaan se on rutiini. ”Kävele kauppaan se kilometri ja ota muksu pulkkaan.” Se vasta vastenmieliseltä tuntui mihinkään räntään lähteä, mutta ihan oikeesti, mun 5-veellä oli superhauskaa ottaessaan kielellä lumihiutaleita kiinni, ja alkuhikoilun jälkeen olin niin hiton ylpeä itsestäni. Voipi kuulostaa jonkun teistä mielestä itsestään selvältä, mutta mulle itsestään selvää oli mennä vähän isompaan kauppaan ja autolla.

#arkiliikunta ei ole mun keksintö ollenkaan, mutta voi hiivatti miten helppoa oli löytää omasta päivästä aukkoja, milloin nostaa ahteri ylös, kuten vaikka tätä kirjoittaessani.

Mä en vois varmaan ikinä alkaa luennoimaan tästä omasta inhoamastani aiheesta, mutta yhden asian olen todennut. Yksinkertaisella ajattelulla tai vaikka lautasmallilla, vain sinä itse voit muuttaa omaa suhtautumista terveempään elämään. Ei yksikään Instagram stara joka verkkovalmennusta tarjoaa. Vaikka voit saada loistavat ohjeet ja hyvän alun, SINÄ olet oman elämäsi herra. Kuulostakoon se kuinka kliseeltä tahansa.

Facebook – Kauppiaanrouva

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Blogit.fi – Kauppiaanrouva