Kulttuuri, Uncategorized

Höllyn ja löllyn, mutta silti pystyn

Kaikenlaiset karppaukset, narppaukset, larppaukset ja etenkin skarppaukset on tullut koettua monen monituista kertaa. Välillä pystyn kaivamaan itsestäni motivaation ja innostukset, välillä ei vois vähempää innostaa koittaa tavoitella sitä “the Body”a.

Mä tunnetusti olen sokeriaddikti, tunnesyöppö, tai muuten vaan tykkään jauhaa hampaiden välissä jotain mikä maistuu makoisalle. Oon huomannut myös että totaalikieltäytyminen johtaa tällaiselle tyypille sellaiseen vastareaktioon kuin  “aivan varmaan syön vaikka paketillisen dominokeksejä!”. Sinänsä tyhmää, koska kukaanhan ei ole mua pakottanut ottamaan vastaan moista taakkaa paitsi mina itse. Ja näin ollen epäilen vakaasti ettei ketään kiinnosta tungenko turpaani pari sievoista keksiä vai koko hemmetin myyntierän. 🙂

Mä törmäsin hauskaan ilmiöön täällä sosiaalisessa mediassa myös. Jos laitan itsestäni kuvan ilman meikkiä, minut tituleerataan Sampon avioMIEHEKSI. No ei se mitään, otan kohteliaisuutena, koska sehän tarkoittaa vaan sitä että olen muuntautumiskykyinen. No joo, vitsi vitsi. Mä kuitenkin päätin jakaa nyt kertaheitolla pari täysin meikitöntä kuvaa. Ai miksi? No siksi koska musta on idiotismin multihuipentumaa laittaa tukka suoraks, ripsarit silmiin ja punat huuliin kun lähden hikoileen kuin sika. (korjauksena tähän: mä en oikeesti edes tiiä hikoileeko siat tässä määrin kuin mä hikosin. Eli nöyrimmät anteeksipyynnöt mikäli näin ei ole.) Jos joku tekee sen toisin päin, niin haluisin vinkkiä. Mulla ei vaan riitä innostus tai oikeesti edes aikaa tuunata itseäni mennen ja tullen. Toinen hyvä syy olla meikkaamatta tai laittamatta hiuksia ojennukseen on sade. Kolmas on mulle yleisin. Jos ei vaan huvita.

Ja taas aiheen ohi. Näin ihan huipun videon joka levisi netissä. “Sweating like a pig, feeling like a fox.” Siinä näytettiin tämmöisiä “minttuja”. Reidet ei oo tiivistä lihasta, vois olla isommallekin kuivaharjaukselle käyttöä. Allit väpättää ja punottaa juostessa. Naama valuu hikeä, hiukset on märkänä. MUTTA, nää naiset liikkuu! Hikoilee, liikkuu, urheilee ja osa jopa kilpailee siinä saralla. Näissä yhtenäistä oli se että he pystyi siihen. Ei onneksi ollut vammaa tai sairautta, ja he pystyivät täysillä liikkumaan. Nauttivat siitä eikä ulkonäöllä ollut mitään merkitystä! Ihan mahtavaa.

Mä hyppäsin taannoin oman “ratsukkoni” selkään ja mennä puksutin. Ratsukolla tarkoitetaan tässä yhteydessä polkupyörää. Hiki tuli ja tuntui välillä että happi loppuu. Reidet hölly ja lölly mukana, nenä vuosi. Mutta mää pystyin. Se oli ihan huikeen kivaa ja siistiä! Ei sen suorituksen aikana, mutta jälkeenpäin kun olin venytellyt ja saunonut niin oli suorastaan “euforinen” olotila. Nyt en osaa sanoa johtuiko liikunnasta vaiko ylpeydestä jota tunsin itseäni kohtaan, mutta tunnin hikilenkin jälkeen olin niin onnellinen.

Vaikken tätä halua mainostaa  enkä myöntää, niin olihan se olo “hiukan parempi” kuin sen keksipinon jäljiltä. 🙂