Uncategorized

Mä haluun olla yksin!

 

Kaupallisessa yhteistyössä: Omenahotels.com

Mä olen aiemminkin kertoillut mun erittäin hektisestä työelämästä. Kodin ja työpaikan välillä on 862 kilometriä. Ja valinta on tietysti ihan oma, perustan sen puhtaasti siihen, että ennemmin liikun itse kuin vetäisin lapset kavereista tai kouluista, isästä puhumattakaan. Mielummin pakkaan itseni yksin milloin junaan, lentokoneeseen tai autoon.

Viime aikoina on kuitenkin tullut sellainen olo, että en saa yksinkertaisesti koskaan olla ihan täysin yksin. Kuulostakoon sitten kuinka itsekeskeiseltä tahansa, mutta mä aidosti viihdyn ihan yksin aivan omassa seurassa. Lappiin mennessäni siellä on vastassa mies ja bonustytär sekä riippuen onko meidän Baba iskän vai mun kanssa liikkeellä niin tietenkin hän myös menossa mukana. Tampereella vastassa on omat isommat tytöt edellisestä liitosta ja täällä arki pyörii ihan normaalisti työn, koulujen, harrastusten ja muiden lomassa. Eli jos haluan omaa aikaa, mun on käytännössä suunnattava ihan muualle. Älkääkä käsittäkö väärin, rakastan elämääni ja lapsiani, mutta joskus vaan tuntuu, että aivot tukehtuvat eikä yksinkertaisesti rupea surraamaan tehokkaasti.

Minulle tuli mahdollisuus päästä pois kotoa, mutta omaan kaupunkiin. Aion yöpyä Omena-hotellissa Tampereella. Ihan yksi kokonainen päivä ja yö jonka pyhitän täysin itselleni! Mä tiesin, että muutama ”deadline” paukkuu ja nyt mulla vaan ei ollut energiaa eikä ideoita enää ammentaa kodin työhuoneesta vaan lähdin hakemaan maisemanvaihdosta. Omaa pientä hetkeä jossa kenenkään pissahätä, nälkä tai unikiukku yllätä. Hetkeä jossa 12 vuotiaskin on saanut matikanläksyt ilman maksimaalista turhautumista suoritettua. Ihan vain hetkeä jossa pääosassa olisin minä.

Tiesin, että kirjautuminen hotelliin alkaa klo 16. Siihen saakka mulla oli aikaa saada lapset koulun jäljiltä ruokittua ja siirrettyä toisen vastuullisen aikuisen huomaan. Olin kuitenkin niin innoissani, että tehokkuus tuli hiukan kaupantekijäisinä ja kirjauduin hotelliin vissiin jo heti klo 16.07.

Ensimmäistä kertaa ikinä chekkasin itseni sisään vain koodilla. Olin saanut pari viestiä pitkin matkaa varuksen tekemisen jälkeen Omena-hotellilta, mutta viimeisimmässä oli minun ovikoodi. Ovikoodi toimi ulko-oveen, välioveen sekä omaan huoneen oveen. Pakko myöntää, hiukan jännitti. Ketään ei missään, osaankohan mä tätä hommaa…?

Ensimmäinen havainto. Rappukäytävät ja sisääntulo SUPERSIISTI ja selkeä. Kyltti hissin vieressä joka kertoi mistä kerroksesta löytyy oma huone. Humpista vaan omalle ovelle ja koodia kehiin. Ovi kun aukesi niin näkymä oli oikein positiivinen! Avoin tila ja silmä osuu ensimmäisenä punaiseen ”minikeittiöön”. Ei mikään hellasysteemi, mutta oma mikro, jääkaappi ja vedenkeitto mahdollisuus. Ja sitten se sänky!! Oi voi! Mä saisin nukkua ihan itsekseni leveällä sängyllä ja saan tiputtaa peitonkin vaikka lattialle, koska mullon niitä kaksi.

Mä hetken fiilistelin siinä istuessani sängynpäädyssä. Hengitin muutaman kerran syvään ja olin siinä hetkessä onnellinen. Aion kaivaa läppärin esille ja saada rästihommat puikkariin. Sen jälkeen  mä palkitsen itseni käymällä vain itselle mieluisissa kaupoissa, ydinkeskustassa kun kerran olen, sekä ihanalla illallisella. Ainoa vaikeus siinä oli päättää mihin mennä, kun valintaa olis ollut enemmän kun laki sallii. Ja tunnetusti mulla kun on liikaa vaihtoehtoja niin se ei ikinä pääty hyvin.

Parasta koko kokemuksessa oli ehdottomasti sänky ja lakanat. Paljon olen hotelleissa yöpynyt, mutta nämä lakanat meni heittämällä top 3:seen. Ainakin perushotelli tasolla, koska muusta mulla ei ole vertailupohjaa. Toinen loistava puoli oli hiljaisuus. Vaikka ollaan ihan ytimessä ja Tampereella vielä kesken se ratikka-työmaa, niin yhtään melua ei sisälle kantautunut.

Loppuhavaintona omasta vierailustani Omena-hotellilla on pakko myöntää, että vastaisuudessa mua saattaa ottaa aika paljon päähän että maksan ylimääräisestä… Vaikka ei ollut respaa tai aamupalabuffaa, niin huoneessa oli hyvä ehdotus aamupalapaikasta tarjoushinnalla, eli aamiaisihmiset saavat viidellä askeleella hotellista ulos masunsa täyteen, ja me aamulla vain niukasti syövät säästämme senkin. Eli käytännössä maksoin pelkästään yöpymiseni ja siksi hinta on heillä aina niin huokea. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan vaikka oheisesta linkistä!

Tästä inspiroituneena aion seuraavaksi ehdottaa omalle työntekijälleni yhdistettyä työ- ja vapaa-aika reissua vaikkapa pääkaupunkiseudulle. Saa perspektiiviä ja uusia ideoita miten polkaistaan kesäsesonki käyntiin. <3

Uncategorized

Mistä tunnet sä ystävän?

Mun tapauksessa ystävän tunnistaa aika kliseisistäkin asioista. Ensimmäisen kerran kun tavattiin me oltiin jo aikuisia. Ei ollut mitään teini-iän tuomaa draamaa tai kilpailua. Ei ryhmiytymistä eikä klikkejä. Vain kaksi aikuista naista ja samankaltainen alku elämälle.

Siinä vaiheessa mulla oli jo 1-vuotias lapsi josta tuli nopeasti erittäin läheinen mun uuden ystävän kanssa. Niin läheinen, että kun 4 vuotta myöhemmin tälle lapselle syntyi pikkusisko, niin ensimmäinen kysymys oli ”miksei meillä ole sama kummitäti Jaden kanssa?” Eli tästä mun aikuisesta ystävästä tuli uuden tulokkaan kummitäti. Hän oli mun raskausvaiheessa Jenkeissä töissä, eikä ollut valitettavasti näitä ”face time” mahdollisuuksia, mutta sähköposti toimi erinomaisesti.  Huomaa kuinka ikä on hieman karttunut. Ei itsestä, vain ja ainoastaan lapsista.

Kaikissa lapsiin liittyvissä asioissa sain aina avun sieltä. Jos mulla oli menoa tai muuta, oli hän ensimmäinen keneltä pyysin apua. Kun avioliittoni oli kriisivaiheessa, hän oli mun tuki ja turva. Tarjosi aina puolueettoman näkökannan ja viisaat neuvot miten ajatella asioita eteenpäin.

Tuli itsenäistymisvaihe ja halusin muuttaa lasten kanssa Jenkkeihin. Hän lähti mun kanssa katsomaan paikat, etsimään asunnon ja lapsille koulun. Lähdettiin kahdestaan täysin tuntemattomaan paikkaan ja hyvin pärjättiin. Palattiin kotiin Suomeen ja homma oli paketissa. Ei muuta kuin menoliput taskuun ja matkaan seikkailulle lasten kanssa. Tuli hän toki meitä Las Vegasiin moikkaamaan ja katsomaan kuinka elo sujuu.

Kun palattiin Suomeen pysyvästi, oli mun ystäväni sisustanut kodin lakanoilla kuntoon ja asuttavaksi.

Tuli aikanaan uuden avioliiton aika ja niin hän oli mun rinnalla. Tulipa uuden vauvankin aika ja kummitäti tuli hänestä jälleen. Oli aika myös virallistaa esikoisen papereihin uusi kummitäti ja näin ollen mun kaikilla kolmella tyttärellä on sama kummitäti.

Olen ollut pohjalla elämässäni niin että en ole avannut ovia, en vastannut puhelimeen vaan vain itkenyt. En ole nähnyt valoa missään. Sinä hetkenä muistan kun mun ovikello soi. Mietin vain etten ikinä avaa ovea. En jaksa. Ovi kuitenkin avautui; olinhan antanut hätätapauksia varten avaimen. En ole eläessäni itkenyt niin paljon kuin silloin ystäväni sylissä. Ja ne sanat ”me selvitään tästäkin”. Ei ole mitään parempaa.

Siitä tunnet sä ystävän. Reetta <3

 

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Facebook – Kauppiaanrouva

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

Bloglovin´- Kauppiaanrouva

Uncategorized

Arki, tässä kuussa se on yhtä juhlaa

Arki. Sehän läsähtää naamalle lomailun jälkeen aina oikein rytinällä. Ainakin mulla. Tämä ei suinkaan ole huono juttu, mutta pakko pitää mielessä se meren pauhe ja omien ajatusten virtaaminen jottei liian kaukaiseksi muistoksi jäisi.

Tässä me iskeydyttiin joulukuuhun jokseenkin huomamatta. Sitten tein sen havainnon kun aukaisin kalenterini että ”hivenen” olisi ohjelmaa luvassa. Ja vieläpä itse aiheutettua ja sovittua. Huomenna vauvakutsut, reilun viikon päästä tyttären 4 vuotis synttärit ja sitten tietenkin Joulu sekä Uusi Vuosi. Jokaisella noista päivistä on minulle tärkeä merkitys, mutta samalla aikas stressaava. Ei siksi että mulla olisi painetta muiden taholta vaan siksi että minä itse laitan kauhean suuren painoarvon tekemisille ja olemisille.

Mun yksi ystäväni saa vauvan. Itseasiassa laskettu aika kolkuttaa ihan ensi viikolla. Minun menojeni vuoksi olen joutunut pidättäytymään Baby Showereiden järkkäilystä viimeiseen saakka ja otin tietoisen riskin valitessani päivän tähän joulukuun alkuun. Vielä toistaiseksi on pulla uunissa ja huomisen saisi vielä pysyäkin. Huomenna siis olen kutsunut läjän naisia mun luo. Suurinta osaa en tunne, vain sankarin ja sisarensa, mutta mun kutsuthan nämä ei olekaan.

Törmäsin näiden pippaloiden järkkärinä itseäni rasittavaan ongelmaan. Mä tein ryhmän johon kerroin pitäväni Baby Showerit meidän yhteiselle ystävälle. Tein faceen ryhmän jotta tutut voivat liittää toisiaan ja varmasti saadaan sankarittarelle huikeet bileet aikaiseksi. Tämän tein lokakuun lopulla. Rapia kuukausi itse hetkeen ja kartoitan paljonko ihmisiä saadaan paikalle jotta voin varautua tarjoiluihin. Suurin osa ilmoitti innokkuutensa ja näin juhlat saivat arvoisensa huomion.

Mutta tänään, kun huomenna olisi juhlien aika, alkaa pikkuhiljaa satelemaan peruutuksia. Milloin minkäkin syyn nojalla. Ymmärrän että on hankaluuksia eikä ikinä kaikille sovi, mutta jotenkin selitykset ontuu mun korvaan. Ei nimittäin tarvitse tarjoiluiden vuoksi kenenkään itseään rasittaa, sillä sanoin jo alusta lähtien hoitavani nämä bileet itse enemmän kuin mielelläni, jos vaan ihmisiä tulisi paikalle ja juhlistaisi tulevaa äitiä. Mulle tarjottiin useaan otteeseen mahdollisuuksia nyyttäreihin tms, mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä tein periaatepäätöksen hoitavani itse, jolloin kenenkään poissaolo ei romuttaisi yhteistä iltaa.

Jotenkin taas kadehdin miesten tapaa toimia. Ne kun järkkää saunaillan niin tuntuu että kaikki kujan kollit ovat mukana ja meininki rento. Toivon istuttavani lapsiinikin sellaisen ”namiskan” että hommat hoidetaan. Ainakin apuja ovat tyttäreni näihin bileisiin antaneet. Onneksi.

Katsotaan millaiset kemut huomisista tulee, ei ainakaan yrityksen puutteeseen kaadu <3

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Facebook – Kauppiaanrouva

Blogit.fi – Kauppiaanrouva