Uncategorized

Itseinho valokuvasta

Mä tiedän, että monien kuvien takana on hirmuinen määrä tunteja. Pitää poseerata, katsoa valoitukset kuntoon, muokata ja nämä kaikki vasta siinä vaiheessa jos kuva on sinne päinkään ookoo. Mun kuvat on tosi harvoin ammattilaisten ottamia. Oikeastaan ikinä. Ja jos niin ovat, olen sen kyllä oikein isosti avoimesti kertonut. Mun kuvien takana olen joko minä automaattilaukaisimella, mun mies pääsääntöisesti tai mun lapset. Ihan jokainen. Ai miks näin? No siksi koska mä olen kokonaisuutena niin epätäydellinen, etten näen mitään syytä koittaa muokata itsestäni täydellistä valokuvien muodossa. Olen kyllä saanut oman osuuteni itseinhoa valokuvasta.

Joskus valokuvat vain saavat sut joko pitämään itsestäsi tai sitten vihaamaan. Joka on sinänsä ihan hirmu karua. Koska sitä on, mimmoinen on. Musta on joskus aikoinaan pari vuotta sitten otettu ihan järkyttävä kuva ammattilaisen toimesta. Se oli jokaisessa paikallislehden kannessa sen toimijan lehtien levikissä ja mä itkin. Mä itkin niin paljon, koska mä olin omasta mielestäni ihan järkyttävä ja mua hävetti. Meni kauan ennen kuin taas uskaltauduin kameran eteen ja senkin tein vain mun miehen suostutuksella, kunhan ensin vakuutti mulle etten näytä tuolta. No mutta näytänhän! Sehän se ongelma onkin. Mä oon toi, joten sen on näytettävä multa. Eikö olekin aika loogista? Toki nyt jälkeenpäin olen huomannut, että mulle jäi hirveä kammo ja näytän AINA tuon mun horror-kuvan, jottei kukaan ikinä ottais vastaavaa. (tuon yllä olevan kuvan nappasin siitä lehden kannesta omalla kännykällä).

Nää kaikki muut kuvat on napsinut Sampo ja siinä vaiheessa, kun oltiin viimeisen päälle tikissä. Mä aina kailotan, kuinka vähän mä meikkaan tai tuunaan, mutta miettikää oikeesti, minkälaisen kansikuvan meikä olis saanut, jos yhtään olis panostanut. Nykyäänhän tämä kuva jo naurattaa vaikka aikanaan itkin enkä poistunut kotoa päiviin, kunnes uusi painos ilmestyi.

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Facebook – Kauppiaanrouva

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

Bloglovin´- Kauppiaanrouva

Uncategorized

Järkyttävä rupeama takana

Ihan järkyttävä vajaa pari viikkoa takana. Huokaisen kun pääsen hyppäämään yöjunaan kohti Tamperetta ja ensi viikon lopulla kutsuu rapean viikon mittainen loma lapsen kanssa kahdestaan. Ja voin kertoa, että on sitä poka ootettu! Mun lapsilla kun on kaikilla niin suuret ikäerot keskenään, niin isommat tyttäret toivoivat kahdenkeskistä matkaa vain äidin kanssa. Molemmilla omat suosikkikohteet. Itsellä on ollut aina mahdollisuus pienenä tehdä äidin kanssa ihan kahdestaan juttuja, ja kyllä ne on muistoissa tosi lämpiminä.

Joskus viikot voivat olla äärettömän hektisiä töiden puolesta, kuten pari viimeisintä, mutta siihen kun yhdistää hirveän henkisen murehtimisen tai kamppailun asioiden kanssa, jotka vaikuttaa suhun väistämättä, mutta jotka sua ei oikeasti edes kiinnosta, niin energiatasojen laskeminen on huomattava. Me ollaan paljon puitu erilaisuutta ihmisissä, työyhteisössä kuin arkielämässä. Mä olen itse luonteeltani hyvin pitkälti tyyppiä, joka viis veisaa muiden mielipiteistä, mutta olen äärettömän oikeudenmukainen. Tämä on ihan virallisessa luonneanalyysissä todettu. Tämä aiheuttaa mulle konflikteja esim tilanteissa joissa minun läheisiä satutetaan tai loukataan. Ja mulle läheisiä ovat myös työntekijät. Eli saan olla aika usein kynnet esillä.

Hirvein tilanne ikinä on se, että haluaisit olla olematta jonkun ihmisen kanssa ikinä eläessäs enää missään tekemisissä, mut silti sun on ikään kuin pakko, koska teidät on sidottu yhteen jostain vieläkin painavammasta syystä. Milloin vanhemmuus, työkaveruus, yhteinen yritys tai jotain muuta vastaavaa. Miten silloin kuuluu toimia? Jos ymmärrystä ei kerta kaikkiaan enää löydy vaikka kuinka arvostaa erilaisuutta. Mä olen itse tullut siihen johtopäätökseen ainakin omalla kohdallani, että kaikki muu aika paitsi ihan pakollinen, on parempi viettää ihmisten ja asioiden parissa, jotka tukee omaa arvomaailmaa ja edistää itsessä välitöntä hyvää energiaa. Olen nimittäin huomannut, että negatiivisuus leviää huomattavan paljon helpommin kuin positiivisuus, joten munlainen ihminen joka haluaa pitäytyä ilossa ja positiivissa asioissa sekä ihmisissä, on vaarassa tukehtua jos ympärilläni on energiasyöppöjä ja negatiivisuuden rakastajia.

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Facebook – Kauppiaanrouva

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

Bloglovin´- Kauppiaanrouva

Uncategorized

Suurinta tuskaa on luopua

Eilen mä koin suurinta tuskaa mitä hetkeen olen joutunut kokemaan. Mä jouduin tekemään päätöksen, että päästänkö mä mun pienen juuri 7-vuotta täyttävän koirani tuskistaan vai seuraanko sen kärsimystä vierestä. Bella katseli surullisilla silmillä,  aivan kuin anellen meitä kaikkia perheenjäseniä ”päästäkää mut tuskistani, mä rakastan teitä.” Näin mä sen ainakin koin näkeväni.

Bella, tai oikeammin Bella Luna, on tullut meidän perheeseen jo vuonna 2011. Mun esikoinen oli koirakuumeinen ja meille tarjoutui tilaisuus antaa koti niin kutsutulle ”box dogille”. ”Box dog” tarkoitti, joka Jenkeissä asuessamme opittiin, koiria jotka oli jalostettu, mutta ei kelvanneita. Eli esimerkiksi Bellakin oli kaiketi chihuahua, mutta ei tarpeeksi sievä tai pieni laukkuun. Bella, kuin tuhannet muut kelpaamattomat koirat, olisi hävitetty ”jämät laitetaan laatikkoon ja viskataan tielle, jotta autot ajavat pentujen yli”-tyylillä. Säästetään kuluissa vissiin. Mun mielestä se oli ihan järkyttävää ja näin Bella löysi tiensä meille. Esikoiseni Jasmin nimesi koiran silloisen lempi elokuvansa Twilightin mukaan.

Bella koki melkoisia mutkia jo ihan pikkuisena pentuna. Se nielaisi vahingossa lattialle jääneen korvanapin lankoineen ja ensimmäinen menettämisen pelko oli muutama viikko meille kotiutuessa. Jenkeissä ei myöskään hoideta sen enempää eläimiä kuin ihmisiäkään ilman joko vakuutuksia tai kylmää käteistä, joten siinä kohtaa mun äiti joutui lähettämään rahaa hurjiin kuluihin. Tosin en mä tiedä oliko äidin mielestä se joutumista, hän lähinnä oli sitä mieltä, että kaikki tehdään, jotta pienen elämä säästyy. Tästä alkoi mun äidin ja Bellan yhteinen matka, vaikka koskaan eivät olleet tavanneetkaan.

Meillä oli muutto Suomeen edessä ja Bella piti valmistaa rokottein, siruin ja toinen toistaan hassuimmin hilavitkuttimin. Se ei ollut halpaa puuhaa sekään, joten Sampo nimesi Bellan lopulta ”maailman kalleimmaksi paperittomaksi chihuksi.” Kyllä siihen koiraan oli jokunen tonni uponnut. Suomeen päästyämme äidillä ja Bellalla oli heti yhteys. Näistä kahdesta muodostui kaksikko ja Bella oli kuin laumanjohtaja äidin luona. Ei mennyt kauaa kun BellaBessunen muutti kokonaan äidille. Siitä tuli mun äidin paras ystävä. Paras ystävä, joka oli siinä silloinkin, kun mun pikkuveli muutti kotoa kolmisen vuotta sitten. Bella oli aina mukana.

Bella oli erittäin terve ja hyvä vointinen. Polvi petti ja leikkaus tehtiin joku vuosi sitten, mutta niin se vain parani ja oli kuin nuoret likat harmaantumista lukuun ottamatta. Torstai-iltana kaikki muuttui. Käytiin eläinlääkärissä, jossa todettiin valeraskaus ja mahdollinen niskajumi nisien mahdottomasta imemisestä. Bella sai kipulääkettä ja reseptin relaksanttiin. Lauantaina jalat ei pitäneet ja vietiin päivystykseen. Bellalla todettiin yliannostus. Ei siksi, että olisi saanut väärän annoksen vaan siksi ettei Bellan maksa kuulemma pysty hajottamaan sitä. Ja tätä ei tiedetty. Bella jäi nesteytykseen ja myrkyn poistoon. Sunnuntaina tilanne oli hiukan parempi, mutta jalat eivät enää ottaneet kunnolla alle eikä se pystynyt käymään tarpeillaan eikä syönyt tai juonut. Ilmeisesti hällä oli nopeasti etenevä aivosairaus, jonka todentamiseen olisi voitu tehdä magneettikuvaus, mutta ei juuri muuta. Me emme halunneet pitkittää sen kärsimystä enempää ja maanantaina raasun puolesta tehtiin kovin päätös ikinä.

Kiitos Bella yhteisistä vuosista, olit meille äärettömän rakas.

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Facebook – Kauppiaanrouva

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

Bloglovin´- Kauppiaanrouva