Uncategorized

Loma – unelma vai painajainen?

Ah, ihana facebook, joka muistuttaa mua tasaisin väliajoin kaikesta menneestä, jota olen joskus päivitellyt. Tänään tuli muisto kahden vuoden takaa, kun olin kahden vanhimman tytön sekä äitini kanssa juuri lähdössä Los Angelesiin. Vitsit sitä onnellisten naamojen määrää, kun odotettiin kokeen vaihtoa Tukholmassa. Samaan aikaan tänä aamuna sohvan toisessa päässä Jasmin 18-vee selaa omia muistojaan ja viime kesän Kalifornian reissu pomppasi Riannan tanssimisen muodossa esiin. Naurettiin erilaisille kommelluksille ja ärsyyntymisille, mitä perheen kanssa matkustaminen jokaisessa vuoron perään aiheuttaa, mutta päällimmäinen nauru ja ilakointi muistelemisesta oli kivoin. 

Dinner time
Vacation fun

Olemme pyrkineet pääsääntöisesti aina vuosittain, kerran tai kaksi, matkustamaan tyttöjen kanssa muualla kuin kotona. Juu, siihen joutuu raapimaan kasaan jonkin aikaa euroja, ehkä välillä meneen myös retki-eväs meiningillä, mutta se on ehdottomasti ollut sen arvoista. Ei ehkä aina joka hetki, mutta lopulta ne on muistoja, joita vaalimme koko kuusi-henkisen uusperheen voimin. Kun perheeseen mahtuu nuorta aikuista, pari teiniä ja alta viis vee uhmis, niin se itsessään jo tuo väriä. Saati ADHD-mies ja muuten vain temperamenttinen äippä, joka puhuu ennekuin ajattelee. Mut tää on meidän perhe. Paras perhe, jonka voisin ikinä toivoa saaneeni. 

*vaatteet House of Brandon

Nyt kuitenkin loma-ajat lähenee. Ei kylläkään meidän vaan heidän. Meidän, puhun pidemmästä parisuhdelomasta, ajoittuu aina tammikuulle. Lomalle jää siis kolme kouluikäistä tytärtä ja yksi pääsykokeisiin opiskeleva. Keskimmäisillä se on 2 ja puoli kuukautta lomaa, meidän 5 vuotiaalla enemmän tai vähemmän sama juttu, koska sanoo kuka tahansa mitä tahansa, minusta pieninkin kulkija ansaitsee lomaa ilman aikatauluja ja ihan vaan yökkäri päällä pitkälle päivään jos siltä tuntuu. Meidän tapauksessa se on helppo järjestää, koska Mummo on meidän perheen pelastus. Mutta miettikääpä niitä perheitä, joilla ei ole tukiverkostoa. Eikä välttämättä molempia vanhempiakaan. Meidän laivuetta ohjaa kuitenkin kolme aikuista ja ilman Mummon jatkuvaa tukea sekä läsnäoloa, olisi meidän aikuisten mahdotonta tehdä sitä työtä mitä nyt tehdään. Kaikki on kuitenkin suhteellista ja aikakin menee älytöntä vauhtia. Pienin tyttö on jo sen ikäinen, että osaa ilmaista ikävänkin ja toiveet siitä milloin ei ole hyvä äidin tai isän mihinkään lähteä tai sitten vastaavasti koska pääsee jo Mummon kanssa kahdestaan nukkumaan. Hän on onnekkaassa asemassa, sillä ihmisiä jotka rakastavat ja ovat läsnä on hurja määrä. Tietää missä on turva ja aina on rakastavia ihmisiä läsnä vaikka ihan perus kolme isoa siskoa. 

Bussilla
Systerit

Olen saanut valtavasti viestejä tässä ajan saatossa ihmisiltä, niin äideiltä kuin isiltäkin, jotka ovat pesueensa kanssa totaalisen yksin. Lomat järjestetään jos pystytään tai lapset joutuvat itsenäistymään, koska vanhemman on tuotava ruoka pöytään. Kesälomat on erilaisia ja sitä hupia tehdään mihin rahkeet riittävät. Mutta kuunnellessani näitä mietintöjä, mä muistelin omaa lapsuuttani. Minulta ei puuttunut mitään, mutta se mitä minulla oli ja mihin olin tyytyväinen oli niin erilaista kuin nykyään. Ja maailma muuttuu, minä ja perheeni sen myötä. Mutta. Mitäpä jos katsottais ympärillemme vaikka naapuriin. Onko siellä kenties vanhempi jolla ei ole tukiverkostoa. Voiskos yökylä tai mahdollinen retki hänen lasten kanssa helpottaa sitä arjessa möyrimistä? En tiedä ja kukin omien resurssiensa puitteissa auttakoon. Ei kuitenkaan tuomita muiden perheiden tapaa elää, sillä mä luulen että loppujen lopuksi kaikki järjestäisivät aikaa lastensa kanssa jos rahkeet riittäis.

Facebook – Kauppiaanrouva

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

Youtube – Poontusnee

Btw. Me ollaan pari kuukautta sitten aloitettu tubetus. Ohessa viimeisin video, jota just lasten kanssa tehtiin.

Uncategorized

Lukemalla maailma paremmaksi?

Niin tekopyhältä kuin se kuulostaakin, niin mun mielestä lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus. Se miten me annetaan heidän kasvaa ja kehittyä sekä kerromme elämästä ja realiteeteista, niin sitä enempi huomaan heidän miettivän asioita ja pohtivan omassa elämässään parannuskeinoja, uskaltavan unelmoida ja myöskin kyseenalaistavan monia asioita, joita minä vanhempana heille latelen ”totuutena”. Jonkun mielestä saattaa olla, että oma auktoriteettini on tässä suhteessa heikkoa, mutta itse koen sen niin, että ei minun tehtäväni ole kai muovata lapsistani omia kloonejani vaan kannustaa heitä omaan itsenäiseen ajatteluun sekä myös kritisoimaan kuivaa faktaa.

Katsottiin aamun ratoksi Pikku Kakkosta, jossa piirretyssä oli päähahmona tumma tyttö. Mun esikoinen kysyi sitten multa, että oliskohan multa jäänyt kokematta monia itsetunto nyypähdyksiä, jos olisin nähnyt ohjelmia, joissa meikäläisen väriset lapset temmeltää. Nii-in. Enpä osaa sanoa. Mutta sen mä tiedän, että nykyajan lapset ja nuoret ovat erittäin suvaitsevaa porukkaa. Ainakin nuoret, jota meillä pyörii (huom. Ei pelkästään omia kasvattejani). Kirjat ja ohjelmat ovat pullollaan erilaisuutta ja se ei ole enää mikään tuijotuksen kohde. Snäpissä mua seuraa monta kymmentä tuhatta nuorta. Inhottava sohaista nyt muurahaispesään, mutta valitettavasti monella aikuisella olisi rutkasti opittavaa ihan perustavanlaatuisista käytöstavoista lähtien. Se on siitä hauska kanava, ettei ne ota sanottuja juttuja faktoina vaan kyseenalaistavat ja ilmaisevat mielipiteitään, mutta ei solvaavassa sävyssä. Ainakaan minulle. Kun vertaa esimerkiksi Snapchatia ja Facebookin Kauppiaanrouva ”feediä”, niin kyllä mua enemmän monesti hävettää olla se ”aikuinen”, joka näitä lapsia kasvattaa. Mä en esimerkiksi laita omaa youtube-kanavan linkkiä enää Facebookiin aikuisten haukuttavaksi. Jätän sen katsottavaksi ihmisille, joita se kiinnostaa ja sitä pyytävät. Saattaa olla myös, että ylläpitämäni sivusto alkaa olla jo aikansa elänyt ja uudet tuulet puhaltavat. We´ll see. Mut se ei ollut postaukseni pointti.

Mä uskon siihen, että lukemalla paljon saadaan lapselle tervettä kritiikkiä omaan käyttäytymiseen. Kirjojen ei tarvitse olla omia, kirjastot ovat ainakin meidän perheelle sitä mieluisinta ajanviettoa. Kirjoissa näkyy eri värit, eri eläimet, erinäköiset ihmiset. Ja mikä parasta, kirjailijat ovat erilaisia persoonia ja sitä kautta saa muodostettua oman lempi-genren.

Lukemalla tuskin tämä maailma paranee, mutta ei se ainakaan heikommaksi sitä tee.

 

Facebook – Kauppiaanrouva

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

 

Uncategorized

Itseinho valokuvasta

Mä tiedän, että monien kuvien takana on hirmuinen määrä tunteja. Pitää poseerata, katsoa valoitukset kuntoon, muokata ja nämä kaikki vasta siinä vaiheessa jos kuva on sinne päinkään ookoo. Mun kuvat on tosi harvoin ammattilaisten ottamia. Oikeastaan ikinä. Ja jos niin ovat, olen sen kyllä oikein isosti avoimesti kertonut. Mun kuvien takana olen joko minä automaattilaukaisimella, mun mies pääsääntöisesti tai mun lapset. Ihan jokainen. Ai miks näin? No siksi koska mä olen kokonaisuutena niin epätäydellinen, etten näen mitään syytä koittaa muokata itsestäni täydellistä valokuvien muodossa. Olen kyllä saanut oman osuuteni itseinhoa valokuvasta.

Joskus valokuvat vain saavat sut joko pitämään itsestäsi tai sitten vihaamaan. Joka on sinänsä ihan hirmu karua. Koska sitä on, mimmoinen on. Musta on joskus aikoinaan pari vuotta sitten otettu ihan järkyttävä kuva ammattilaisen toimesta. Se oli jokaisessa paikallislehden kannessa sen toimijan lehtien levikissä ja mä itkin. Mä itkin niin paljon, koska mä olin omasta mielestäni ihan järkyttävä ja mua hävetti. Meni kauan ennen kuin taas uskaltauduin kameran eteen ja senkin tein vain mun miehen suostutuksella, kunhan ensin vakuutti mulle etten näytä tuolta. No mutta näytänhän! Sehän se ongelma onkin. Mä oon toi, joten sen on näytettävä multa. Eikö olekin aika loogista? Toki nyt jälkeenpäin olen huomannut, että mulle jäi hirveä kammo ja näytän AINA tuon mun horror-kuvan, jottei kukaan ikinä ottais vastaavaa. (tuon yllä olevan kuvan nappasin siitä lehden kannesta omalla kännykällä).

Nää kaikki muut kuvat on napsinut Sampo ja siinä vaiheessa, kun oltiin viimeisen päälle tikissä. Mä aina kailotan, kuinka vähän mä meikkaan tai tuunaan, mutta miettikää oikeesti, minkälaisen kansikuvan meikä olis saanut, jos yhtään olis panostanut. Nykyäänhän tämä kuva jo naurattaa vaikka aikanaan itkin enkä poistunut kotoa päiviin, kunnes uusi painos ilmestyi.

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Facebook – Kauppiaanrouva

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

Bloglovin´- Kauppiaanrouva