Ruoka

Osaan syödä oikein, miksen siis syö?

Mikä ihme siinä on niin hankalaa pitää näpit erossa kaikesta hyvästä? Mä oikeasti kadehdin ihmisiä, joille herkkupäivän pitäminen ei tuota minkäänlaista tuskaa ja parhaammassa tapauksessa voivat unohtaa koko herkuttelun. Ei tee tiukkaakaan. Tai se ”läpipasko” ihmistyyppi, joka voi kirjaimellisesti syödä ihan mitä huvittaa ja pakarat sojottaa silti taivasta kohden. Minä taas katson pätkis-jädeä, ja avot, ne on ne kilot reisillä saman tien. Puhumattakaan ajatuksesta syödä sitä.

Kaikki lävet toitottaa parempaa kuntoa kesäksi tai kevennystä, mutta mä en vaan saa otetta. Nyt ei ole lainkaan kyse siitä ettenkö mä tiedä ihan tasan miten painoa lähdetään pudottamaan tai mikä ruoka olisi parempi toista, vaan nyt on puhtaasti kyse siitä ettei mulla ole motivaatiota ollut sitä toteuttaa. Milloin mä keksin tekosyyksi etten voi sietää rahkaa. No kappas, onhan niitä muitakin lajikkeita eikä ole todellakaan pakko imeä rahkaa. Toinen tekosyiden kuningas itselläni on se, että en ehdi. Ja katin marjat sanon minä. Just edellisessä blogissa kerroin kuinka kyllä mä pystyn helposti nipistään tunnin aktiviteetille jos niin haluan. Enemmän on viitsimisestä kiinni.

Mä olen siirtynyt kasvispainotteiseen ruokavalioon tässä taannoin ja se ei liity kehonkuvaani mitenkään. Se on enemmän semmoinen eettinen valinta, ja en missään nimessä koe olevani kasvis-syöjä, mutta olen tietoisesti vähentänyt lihaa omasta ruuastani. Siinä mä jälleen havahduin. Jos mä pystyn lopettamaan jonkun eläimen vuoksi lihansyönnin, pystyn samantien lopettamaan tupakoinnin (kyllä, olen aikoinaan polttanut) kun raskaustesti näytti plussaa sekä lopettamaan isoimmat paheeni juustot ja namut ollessani raskaana, niin miksi ihmeessä mä en osaa jättää ottamatta sitä saakelin Omar-munkkia hyllyyn kun tiedän kuinka paljon se korpeaa mua kun olen sen mättänyt.

Tänään kun olin ilmajooga-tunnilla, niin kyllä siinä sai tämä mamma pusertaa ylösalaisin liikkeissä, kun milloin persus tai vatsa tuli tielle. Et vaikka ei mua varsinaisesti harmita oma ulkonäkö, niin olishan se kiva olla astetta ketterämpi.

Tähän loppuun mä haluan jakaa ihan huikean linssikeitto-ohjeen, jonka bongasin netistä. Me ollaan ihan koko perhe hurahdettu tähän ja suosittelen kokeilemaan jos yhtään on keittojen ystävä.

Blogi, Perhe, Ruoka

Onko syöminen haastavaa?

Kaupallisessa yhteistyössä: Happy Me

Selvästi 4-vuoden ikä alkaa olla osittain haastavaa myös ruokailun puolella. Ainakin meillä. Nyt ollaan keksitty uusi oikku ja sanonta ”tämä on pahaa”. Ai jestas, että mua saattaa korveta tuo lausahdus. Hän nyt ei toki ymmärrä länsimaalaisen yltäkylläisyyden keskellä olevansa erittäin onnekas saadessaan lautaselleen puhtaita ravinteita, puhdasta vettä sekä oikeastaan kaikkea mistä jossain muussa maassa mahdollisesti elelevä nelivuotias ei osaa edes haaveilla. Mä koitan parhaani mukaan häntä opastaa ja ohjeistaa, mutta valitettavasti joskus on minunkin nieltävä tappioni ja hyväksyttävä etten ehkä handlaakaan tätä. Syömään pakottaminen ei tule meidän perheessä kysymykseenkään ja se juontaa minun omiin traumoihin.

 

Tässä ”syömättömyydessä” on haasteena se, että tietenkin väistämättä pohdin saako lapseni kasvulleen välttämättömiä ravinteita. Sen verran olen tarkka, että hankin lapselleni aamupalan rinnalle monivitamiinit sekä nyt kun tuli yhteistyön kautta mahdolliseksi testata HappyMe Chewable Calamari Omega-3:a. Ihan hullua kuinka 4-vee vetää puuron, leivän tai muroja nassuun kun tietää vitskut olevan sitten odottamassa.

Näissä HappyMe-tuotteissa on vilpittömästi paras maku. (Pakkohan se oli itsekin testata…) Ei jää jälkimakua niin kuin monissa vitamiineissa, ei edes röyhtästäessä tarvitse kalan makua maistella. Ja tämä on tämmöiselle refluksiherkälle ERITTÄIN loistava juttu! Joten lapseni voi siis huoleti napsia näitä eikä mun tarvitse kuunnella jälkimarinaa.

Mä en tiedä kuinka moni vanhempi saa lapsensa syömään kolmesti viikossa eri lajeja kalaa kuten viralliset ravintosuositukset toitottavat. Mä voin kyllä rehellisesti kertoa etten minä ainakaan. Välillä järjettömän haastavaa. Näillä HappyMe-omegoilla mä saan varmistettua, että mun lapseni saa kaikki DHA- ja EPA-rasvahapot silloinkin kun mä en a.) kerkiä valmistamaan riittävän ravinteikasta ruokaa, tai b.) mun lapseni ei sit vaan suostu syömään sitä kun vihdoin mä olen kaapinut ajan täysravinnon kokkaamiselle.

Omegoissahan on valtavasti hyviä vaikutuksia aivoille, näkökyvylle, sydämelle, luustolle sekä vastustuskyvylle. Tämän mä olen tiennyt ja itse nauttinut niitä säännöllisesti jo vuosia. Jännä ettei tullut aiemmin ajateltua pienen ihmisen kasvun edellytyksiä ennen kuin haasteet alkoivat.

Meillä Baba rakastaa näitä ”lonkerovitamiineja”, joiksi hän siis näitä tituleeraa. Itse vitamiini on pehmeä pureskeltava geelitabletti. Yksi päivässä on annostus ja meidän taloudessa näiden vitamiinien osalta ainoaksi haasteeksi on muodostunut millä lapsen saa ymmärtämään sen, että YKSI TABLETTI riittää!! Eli ei lainkaan paha juttu.

Lisätietoja tuotteista saat osoitteesta www.happyme.fi.

KILPAILU! Kaikkien toukokuun aikana tilanneiden kesken arvotaan kaksi (2) perhepakettia Särkänniemeen! Sisältää neljä (4) ranneketta/per perhe. Arvonta suoritetaan 8.6.2018. 

 

Ruoka

Kadehdin miestäni

Mä kadehdin aivan älyttömästi mun mieheni kykyä elää miten sattuu, ja sit jopa krapulapäivän morkkiksissa hän pystyy ottamaan itseään niskasta kiinni ja käydä rääkki-treenissä sekä aamu- että iltalenkeillä. Hän voi helposti vetää kolme-neljän päivän rännin ja soittaa seuraavan päivänä PT:lleen ajan. Hiukan suolihuuhtelua ja vihermehua alle niin äijä on tikissä. Mä varmasti saisin sydänkohtauksen tuolla tavalla. Itsellä yksikin viihteen puolelle mennyt ilta tarkoittaa nykyään käytännössä vähintään viikon heikohkoa olotilaa ja suoriutumisen tahmeutta. Siksi vältänkin krapulan saantia viimeiseen saakka, koska seuraamukset ovat vaan niin järkyttävät.

Parasta tässä mieheni intoilussa on mun näkökannalta kuitenkin ehdottomasti maailma johon hän minut varmasti tahattomasti tutustuttaa. Silloin kun hän innostuu erinäisistä asioista, se tarkoittaa että meille koteihin myös hankitaan kaikkea ”pikkukivaa”. Milloin se on viimeisen päälle mehustin tai blenderi. Saattaa olla, että ilmestyy jumppavälineitä tai terveysjauheitakin. On meille ilmaantunut läjä keittokirjojakin.

Itse kun olen niin mielikuvitukseton, niin nämä jälkimmäisenä mainitsemani kirjat olivat sitten eilisen pelastus. Ja siitä käy kiittäminen mun miehen ”vege-intoa”, joka tuossa taannoin oli THE THING. Meille valmistui terassi viime viikolla ja koska aurinko siihen niin ihanasti paistaa, se vaikuttaa mielialaan ihan älyttömän paljon. Meillä toki puuttuu siitä kaikki kalusteet ym., mutta täkki hoitaa hommansa ja siihen saa hiukan piknik-meininkiä. No enivei, se mielialan vaihtelu vaikuttaa myös ruokailuinnostuksiin. Ei tee mieli raskaita ruokia, säästellään padat ja pastat sitten pimeneviin iltoihin. Mä kaivoin Katin kirjat tuolta hyllystä ja selasin läpi. Sieltä valikoitui helppo Tortilla-pizza ohje. Siihen kylkeen mun ihanan blogi-kollegan Iinan  ”avokadosalaatti” ja meillä oli menu valmis.

Me käytiin mun keskimmäisen tyttären kanssa torilla ja sieltä tarttui mansikat, perunat ja herneet mukaan. Jep. Ei vielä kotimaisia, mutta ihan näppärästi ajoi asiansa. Tulipa oikeasti parempi olo sydämeen kun lähdettiin matkaan oman kestokassin kanssa eikä vedetty muovipusseilla, niin kuin mulla useasti on ollut tapana. Pienillä teoilla voi olla oikeasti iso vaikutus, kun me kaikki se oivallettais. Kadehdin ihmisiä joilla se on jo rutiinia.

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Facebook – Kauppiaanrouva

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

Bloglovin´- Kauppiaanrouva