Blogi, Hyvinvointi, Ruoka, Tyyli

Terve keho ja epäterve mieli

Ei kesäkuntoon tänäKÄÄN vuonna. En lukuisista ”nyt mä sen teen” päätöksistä huolimatta. Mä en oikeastaan edes tiedä enää mikä on mulle ”kesäkunto”. Olen nimittäin koko ikäni paininut omassa mielessäni paino-ongelmien kanssa. Omituista sinänsä, koska ikinä ei ole ollut sellaista vuotta tai peilikuvaa, että olisin voinut sanoa itselleni olleeni oikein sopivan kokoinen. En muista koskaan olleeni tyytyväinen painooni, tai oikeammin peilikuvaani. Sillä paino ei sinänsä ole ollut minulle mikään indikaattori ikinä. Nyt toki toivon, että se olisi minulle sitä ollut, koska vaaka näyttää isointa lukemaa koko minun elinikäni aikana. Ja se tuntuu hullulta. Ei siksi että olisin elänyt viime kuukaudet jotenkin uudestisyntyneen terveellisesti vaan siksi, että kun katson vanhoja valokuvia itsestäni, en ymmärrä kuinka olin joskus todellakin ihan normaalipainoinen, vaikkakin olen vakuuttanut itselleni täysin päinvastaista.

Viime viikon aamulenkki

Sit mennään näihin yrityksiin pudottaa painoa. Pääsin mukaan ohjelmaan viime kesän lopulla, jossa sain mukaani tosi hyviä niksejä ja pienen sirkuman motivaatiotakin. Pudotin kahdeksassa viikossa noin 6 kiloa ja olin siihen tyytyväinen, vaikka olin sairaana pari viikkoa ja makasin vain aloillani. Se ohjelma ei oikeastaan antanut minulle mitään uutta tietoa mitä en aiemmin ollut tiennyt, mutta se antoi kivan buustin uuteen projektiin. Nythän ei voida sanoa, että en jotenkaan tietäisi miten painoa pudotetaan tai miten eletään terveellisesti. Mä tiedän ihan tasan tarkkaan eikä se kyllä mitään ydinfysiikkaa ole varsinkaan tällaiselle perusterveelle keski-ikäiselle naiselle. Ja siinä on se isoin pointti! Mä olen terve! Ja olen hemmetin kiitollinen, että olen terve. Mulla liikkuu kaikki osat ja saan herätä toistaiseksi terveenä uuteen aamuun. Siitä mun on pidettävä kiinni ja lopettaa näiden hemmetin tekosyiden keksiminen miksi en muka voisi tehdä ja ulkoilla. 

2011, olin jo kahden lapsen äiti
2019

Mä haluan vielä mainita, että mulla on vuosien saatossa ollut useampi personal trainer. Huippuammattilaisia jokainen, mutta mä voin maksaa kuukausittain, vaikka kenelle ammattilaiselle, mutta jos mulla ei ole motivaatio ja pää kasassa (kuten ei viimeiseen 9 vuoteen ole ollut), niin ei ole ihme että lukemat hipoo satasta, eihän? Sama kun repisit satasia tuuleen, sillä hän voi ainoastaan opastaa ja auttaa, mutta duunin joudut tekemään itse. Siihen ei ole poppaskonsteja.

Mennääs takaisin tähän kehonkuvaan. Muistan olleeni 17-vuotias, kun mun ystävä vetäs valkoiset farkut jalkaansa. Mäkin halusin koittaa. Kun ne hemmetin housut jäi polviin eikä nousseet tuumaakaan ylöspäin, mä muistan ensimmäistä kertaa sanoneeni mielessäni ”hyi helvetti miten sä oot noin läski”. Eihän se nuori naisenalku miettinyt sitä, että ehkä olet täysin eri mallinen kuin ystäväsi vaan se oli automaattisesti itseä kohtaan hirveä sättiminen. Ja sitä mä olen jatkanut hyvällä menestyksellä jo yli 20 vuotta. 

2011
2014

Mä sain Riannan joulukuussa 2013. Painoin synnyttämän mennessäni 12 kiloa vähemmän kuin tänä päivänä. Olin raskausaikana saanut -300g. Ei hyvä tietenkään sekään, mutta kun et saa syödä sokeria (pelkään raskausdiabetesta) tai juustoja tai maksamakkaraa, niin paheet jäi todella minimiin. Liikuin ja söin normaalisti. Tammikuussa 2014 oli Venla-gaala, johon osallistuin Sampon kanssa. Piti käydä mekko ostamassa ja mehän paukattiin paikalliseen iltapukuliikkeeseen. Itkin sovituskopissa, kuinka en voi lähteä, koska mä olen niin läski löysän mahani kanssa. Huh huh. Nyt katsoessani sitä mekkokuvaa, niin ei mulla kyllä painon suhteen ole ongelmia ollut. Pelkästään mielen.

2009

Nyt on tilanne siis se, että syksyn ja alkuvuoden karistetut kilot ovat tulleet kaksinverroin takaisin. Viimeisten viikkojen aikana olen taas niitä hiukan sulatellut, mutta savotta on iso. Varsinkin kun kyse ei ole tiedonpuutteesta vaan mielenhallinnasta. Mun ei missään nimessä ole tarkoitus olla enää parikymppisen näköinen, tiedän sen varsin hyvin. Kuitenkin todennäköisyys pidemmälle elämälle ja lasteni kasvamisen näkemiseen nousee, jos terveys on kunnossa. Ehkä mä siirryn terapian kautta omaksuen terveempää minäkuvaa ihan konkreettiseen ”kuluta enemmän kuin syöt” toteutukseen. Nimittäin ihminen on luotu liikkumaan ja haluan sitä tehdä sekä iloita siitä että voin. Kiitollisena.

Facebook – Kauppiaanrouva

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

Youtube – Poontusnee

Hyvinvointi, Matkustaminen, Ruoka

Ruoka koko perheelle

Advertisement

Kaupallinen yhteistyö: Valio

Italiasta kotiuduttu! Yes! Koko perhe taas kasassa ja vaikka on ihan mahtavaa kahdestaan reissata, niin kyllä koti ja meteli taas kummasti maistuu. Mä olen menneen viikon istuutunut suoraan valmiille aterioille. Mun mies oli hankkinut mulle reissun treenileirille Toscanaan. Mä tosin luulen, että se reissu oli enemmän häntä varten kuin minua. Vaikka viime syksyn into painon pudotukseen oli lässähtänyt taas ja kiloja somasti taas pakkaantunut kuluneen kevään aikana, niin olihan se liikkeelle lähtö aika mukavaa alun tuskastelun jäljiltä. 

Meillä oli kaksi suomalaista kokkia reissussa mukana ja heidän viimeiset illallisella sanomansa sanat jäivät jotenkin kaikumaan mieleen: ”Toivottavasti olemme innoittaneet teistä jokaista käyttämään enemmän kasvispainotteista ruokavaliota.” Niinpä niin. Me oltiin koko viikko syöty pääasiassa erilaisia salaatteja, vaaleaa kalaa, proteiinin lähteenä papuja sekä linssejä eri muodoissa. Ja mä en ollut edes tajunnut sitä. Kunnes huomasin viikon jäljiltä ulkoilun, ruokavalion sekä runsaan veden juonnin vaikuttaneen mun ihon kuntoon. 

Siispä lapsille perus jauhelihan vääntäminen ei oikein innostanut. Mä googlailin ja löysin Hellapoliisin reseptin täytetyistä paprikoista. Siinä oli korvattu jauheliha Valio Mifu jauhiksella. Meidän perhe kun ei kuitenkaan ole vegaani, mutta noudatetaan vähälaktoosista ruokavaliota, niin se sopi mainiosti jauhelihan korvikkeeksi meille. Meidän pienin 5 vee on aina rakastanut paprikaa, joten reseptin valkkaaminen oli sikäli erittäin helppo valinta. Bonuksena pakko hehkuttaa, että Hellapoliisin resepteissä parasta on alussa oleva raaka-aineluettelo! Siitä vaan screen shot ja kauppaan.

Mä yllätyin ihan perusteellisesti, koska olin kuvitellut, että mun pitäis ostaa ”miljardi” pakettia syöttääkseni pesueeni. Hah! Väärässä olin! Yksi paketti Valion Mifu jauhista vastaa 400g jauhelihaa. Eli tosi riittoisa! Meillä 13-vee oli ihan innoissaan kun ei ollut jauhelihan kaltaisia ”jännesattumia”, ja koska hän ei muutenkaan mielellään syö lihaa missään muodossa, niin kuulemma tästä tuli hänen top 3 lempiruoka.

Resepti oli itsessään superhelppo toteuttaa ja valmistusaika sopiva rapee 40 minsaa. Pieninkin kulkija pääsi touhuun mukaan puolittamalla tomaatit ja hämmentämällä kastikkeen. Hän kun on omasta mielestään ihan valmis kokki 5-vuotiaana, niin parempi koittaa säilyttää ruuanlaittoinnostus.

Mä suosittelen ehdottomasti kokeileen tätä Valion Mifu jauhista! Mä lupasin jo viikonlopun ruoaksi lapsille tortilloita ja tacoja. Kuulemma kaikki haluaa just tästä sen tehtäväksi. Saapi nähdä onko tavallinen jauheliha nyt sitten poistunut meidän perheen käytöstä kokonaan… Tosin Valio Mifu-tuoteperheellä on onneksi muitakin testauksen arvoisia tuotteita. Täältä voit lukea lisää.

Blogi, Kulttuuri, Ruoka, Ystävyys

Älä anna pelon ohjata

En ole koskaan ollut hyvä menemään mukavuusalueeni ulkopuolelle varsinkaan asioissa, jotka pelottavat minua enemmän kuin lopulta kiehtovat. Aseisiin en ole saanut koskaan mitään kipinää varmaankin koska ne edustavat minulle enemmän tuhoa kuin harrastustoimintaa. Mutta kuinka väärässä sitä ihminen voikaan olla asioista, joista hänellä (tässä tapauksessa minulla) ei ole minkäänlaista ymmärrystä.

Mä ilmottauduin kiväärikouluun muun ystäväporukan johdolla, sillä tietyissä tilanteissa aseen käyttö on täysin perusteltua sekä ehdotonta. Siitä tuonnempana lisää. En halunnut koskea aseeseen ilman asianmukaista koulutusta ja halusin itselleni täyden ymmärryksen mitä olin tekemässä ja minkä kanssa tekemisissä. Meidän porukan turvallisuusvastaava Sami oli saanut vahvan suosituksen Kiväärikoulusta, joka sijaitsee Kärkölässä. Sinne siis. Myönnetään, että ensiajatuksena mulla oli olla vain kuunteluoppilaana, mutta kun Markku Vehmas oli teorian vetänyt ja Hirvosen Ville asetteli kiväärin oikeaan asentoon pehmytkudoksen päälle, niin pieni sisäinen ”ampuja-Minttu” sieltä huuteli jo kokeilemaan miltä tuntuu painaa liipasinta ja tähdätä tauluun. Eniten mua pelotti rekyyli, eli nyt oikean termin oppineena se on puhekielellä se aseen potkaisu takaisin. Pelkäsin sattuuko mua kuinka paljon olkapäähän. Ja mä pelkäsin siksi, koska en tiennyt aseista mitään, en asennoista mitään, enkä oikeastaan mistään mitään mitä tulee oikeaoppiseen ampumiseen tai aseen käsittelyyn.

Olkoonkin ihmiset mitä mieltä metsästämisestä hyvänsä, niin Kiväärikoulussa meille opetettiin turvallisuutta, eettisyyttä ja miten väärin ihminen voikaan toimia suhteessa eläimeen olettaessaan osaavansa hommat. Minusta tuskin koskaan on elävää olentoa ampumaan, mutta mielenkiinto heräsi niin, että haluan mukaan metsälle ammattilaisten kanssa. Haluan nähdä miten tämä Suomessa toimii oikealla mentaliteetillä varustettujen ihmisten kanssa.

Mä menin Kärkölään peläten asetta ja lähdin sieltä kunnioittaen sitä. Olin todella ylpeä omista suorituksistani ja sisäinen maalitaulujen ampuja minussa heräsi. Eikä vähiten kouluttajien ansiosta. Mieletöntä porukkaa oikeasti. Kenellekään ensikertalaiselle en suosittele keskinkertaista aseen opettelua. Jos et tiedä miten pidät muut turvassa tai itsesi vaikkapa aseen puhdistamisen aikana, niin sinulla ei ole asiaa asetta käsitellä.

Mä opin taidon, jota en kuuna kummajaisena uskonut haluavani oppia. Tämä vain vahvisti omaa uskomustani. Älä tuomitse ennen kuin tiedät. Saatat oppia taidon tai saatat oppia itsestäsi uusia asioita vaikket sitä lähtenyt edes hakemaan.

Eikä ollut muuten maksettu mainos! Vain vahva suositus!!

Facebook – Kauppiaanrouva

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Blogit.fi – Kauppiaanrouva