Blogi, Hyvinvointi, Perhe

Parhaat palat molemmista maailmoista

*sisältää mainoslinkkejä

Kuka sanoo ettet voi saada kaikkea. ”You can´t have your cake and eat it too!” HAH, sanon minä! Meidän perhe oli yhdistetyllä duuni ja vapaa-aika viikonlopulla jälleen Helsingissä. Kokoonpanothan vaihtelee ja tällä kertaa me Baban kanssa tultiin Tampereelta ja Sampo lensi Kittilästä. Perjantaina tsekattiin itsemme Glo Hotel Kluuviin ensin Riannan kanssa kun Sampo oli keikalla. Auto parkkihalliin ja Baballe potkulauta alle, jotta saan itse tietenkin toimia ansaitusti ”kantojuhtana”. Itselleni ihan ensimmäinen kerta tässä hotellissa ja ihan ytimen ytimessä, ja se tais olla se jännin osuus tän pikkulautailijan kanssa.

Me päästiin tiskille, ja alta viiden minuutin me oltiin omassa huoneessa. Ensimmäinen paras asia: ISO SÄNKY! Meidän lellivauva nukkuu keskellä, joten kaksi erillistä vuodetta liukumassa erilleen ei varsinaisesti ole mun ajatus hyvin nukutusta yöstä. Toinen: KYLPYAMME, ei niinkään ensimmäistä yötä varten vaan seuraavaa, kun pesueeni suuntaa Lappiin ja on minun hemmottelu yön aika. Kolmas: ERILLINEN WC! Yes, kukaan ei tao ulkopuolella pissa- tai kakkahätää, kun koitat piirtää omaa nassuas. Ensiajatus, mä tuun niin viihtyyn täällä!

Perjantai-illallinen nautittiin The Tray ravintolassa alhaalla. Se oli kaikista kätevin vaihtoehto, koska Sampolla meni myöhempään, ja Baba alkoi olla iltaunia vaille valmis. Valinta osoittautui kaikin puolin erinomaiseksi. Ruoka oli erittäin hyvää, mutta vielä parempaa oli lapsen huomioiminen. Hänen annos tuotiin ensin. Sehän tietenkin edesauttoi muiden rauhallista ruokailua, vaikkei he sitä tienneetkään. Nimittäin nälkäinen lapsi on ihmishirviö. Ainakin meillä. Ja kieltämättä kyllä nälkäinen äitikin.

Seuraavana aamuna aamiainen napaan melko aikaisin, koska pieni neiti suuntasi iskän kanssa Lappiin ja alkoi se kahden päivän erilainen osuus. Minä-aika itseni kanssa. Mulla oli duuneja päivällä, mutta ah sitä odotusta illan rientoihin. Hommat kun oli paketissa, mä korkkasin sen kylpyammeen. Musiikkia oman maun mukaan, ei ketään hinkuamassa mun kans samaan laariin leikkiin delfiiniä. Ihan vain minä itseni kanssa. Pienet levot ihanissa lakanoissa ja uudet piirrokset naamalle. Aikaiselle Vappu piknikille ystävien kanssa ennen illan humppa osioo. 

Kuuluisa humppa-osio venyikin sitten odotettua pidemmäksi ja tulen todennäköisesti maksamaan tästä vielä usean vuorokauden ajan. Mutta se oli ehdottomasti sen arvoista! Varsinkin kun nyt herään täällä ylhäisessä yksinäisyydessä ja saan talsia alas katse kohti maata. Kukaan ei halua multa mitään ja mä kokoan lautaseni just sen mukaan mitä itse haluan. Elämän pieniä luksuksia. Kiitos tästä viikonlopusta jokaiselle osallistujalle, uusille ystäville, vanhoille ystäville, perheelle. Voin lämpimästi suositella tätä joko omaksi arjen irtiotoksi tai perheen irtiotoksi. Perheen kanssa toki turvallisempaa, nimittäin nyt on olokin sen mukainen, että perhe ei ollut mukana. ”Kun kissat on pois niin hiiret hyppii pöydillä.” Ja minä tyttöhän hypin.

Facebook – Kauppiaanrouva

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

Youtube – Poontusnee

Blogi, Perhe, Ystävyys

Kummius – melkoinen vastuu

Olin menneenä viikonloppuna ristiäisissä. Tähän perheeseen saapui 7 lapsi, ihana pieni tyttönen. Mun esikoisesta tuli elämänsä ensimmäinen kummitäti pienelle sielulle ja se jos joku on erittäin luotollinen tehtävä. Kummius on itsessään minusta haastavaa, varsinkin jos et ole perheen kanssa kovinkaan läheinen. Olen itse huomannut ja virheistä oppinut, että kummina oleminen on helppo tehtävä, kun perhe johon lapsi syntyy on itselle tärkeä ja olet automaattisesti heidän kanssaan tekemisissä. Minun tapauksessani olen läsnä myös muille lapsille, jos niikseen on ja heiltä mielenkiintoa löytyy.

Olen myös epäonnistunut kummiudessani ihan rojaalisesti. Olen lupautunut kummiksi parille, jotka ovat siihen aikaan olleet elämässäni läsnä, mutta ajan saatossa tiet ovat vieneet eri suuntiin, joko ikävästi tai sitten maantieteellisesti. Maantieteellisyyskin on vielä selätettävissä, mutta se vaatii vain hiukan mielikuvitusta. Edelleen olen harmissani etten ole läsnä lapsille joiden kummi olen, mutta lapsuudessa on sellainenkin nurja puoli, että edelleen aikuiset määrää ja elämä on. Ehkä sitten kun lapsukaiset ovat vanhempia niin nähdään. Minusta kummius on paljon muutakin kuin lahjojen lähettelyä merkkipäivinä.

Kummius on meidän perheessä sitä, että on lisänä turvallisia aikuisia. Ymmärrän kummiuden perusajatuksen toki. Siinä sitoudutaan antamaan kristillistä kasvatusta. Meillä se on muokkautunut omien perhekuvioiden mukaan ja minun tyttöjen kummit ovat nimenomaan aikuisia, jotka turvaavat elämän matkaa. Mun paras ystävä on mun kolmen tytön kummitäti, vain siksi että hän uskaltaa ”kasvattaa” tyttöjä samoin kuin minä ja he tietävät kenen puoleen kääntyä hätätilanteessa, jos vaikka vanhemmat tai isovanhemmat ei siinä ole.

Tähän 7 lapsen perheeseen meiltä tuli jo 2 kummia. Minä ja Jasmin. Eri ihanille ipanoille toki. Tehtävä on sinänsä helppo ja mieluinen, koska tuo perhe on kaikessa äänekkyydessään ja touhuiluissaan yksi hauskimpia ikinä. Sielläkin stressataan, muttei lainkaan samoista asioista kuin mitä meikäläinen verrattain pienen perheensä kanssa. Tästä olkoon esimerkkinä kaikki tämä juhlasuunnittelu, leivonta, kattaus ja puitteet. Jos mulla ei riitä aika mihinkään, niin tuntuu kyllä melkoiselta tekosyiden sinfonialta. Tämä oheinen teräs-äippä hoitaa ihan itse settinsä ja me muut istutaan pöytään. Siinäpä mulle mallia. 

Facebook – Kauppiaanrouva

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

Youtube – Poontusnee

Blogi, Perhe

”Koko hoiva-ala on paskaa”

Kiitos median ja käsittämättömän surullisten ihmiskohtaloiden, meidän kaikki hoivapalvelut on leimattu huonoiksi ja ihmisarvoa alentaviksi. Hoitajat ovat pohjasakkaa ja raha määrittää laadun hoidettavan ihmisarvoon. Kyllä tuntuu itsestä kohtuuttomalta.

Tietenkään en voi puhua kuin omasta puolestani, mutta ei tällainen pieni omainen, joka on enemmän kuin kiitollinen läheisen saaneesta hoidosta ja huolenpidosta, saa ääntään kuuluviin kaiken tämän kuran keskellä. Koska nythän meidän on saatava lynkata jokainen hoitava taho, olkoonkin kyse tässä kohun aiheuttaneesta Esperistä. Ja kaikki Touhulat ovat luonnollisesti järkyttäviä paikkoja eikä yksikään hoitaja voi olla loistava ammatissaan. Älkää jälleen kerran halutko käsittää väärin. Minusta on ehdottoman tärkeää nimenomaan nostaa epäkohdat esille ja rangaista heitä, joiden syy on ja välttää moisia ihmishelvettejä ikinä syntymästä uudelleen, mutta myös minusta on myös tärkeää muistaa ja kiittää heitä hoitajia, jotka tekevät tätä sydämellään, oikeista syistä ja meidän lähimmäisiä tai itseämme upeasti hoitaen.

Olen aiemminkin puhunut teille minun 30-vuotta täyttävästä pikkuveljestäni. Hän on reilun kolme vuotta asunut nyt Nokialla Maununkadun autetussa asuntolassa. Kolme vuotta sitten minun äitini teki valtavan päätöksen ja luopui omaishoidosta ikänsä ja fysiikkansa tultua vastaan vaikka 27 vuotta omaishoitajana oli ainoa arki, jonka hän tunsi.

Minun pikkuveli on ollut ikänsä syvästi kehitysvammainen ja lisänä vaikea epilepsia. Epilepsia, jonka vuoksi ollaan oltu keinotekoisessa unessakin vuosien varrella, jotta aivoja saadaan säästettyä. Häntä kuvailen uusille ihmisille termillä vauva ison miehen ruumissa. Puhetta ei osaa muodostaa ja kaikki toiminnot syömisestä, nukkumiseen ja pukemiseen ovat täysin jonkun muun käsissä. Hän on riippuvainen muiden ihmisten kyvystä auttaa ja huolehtia, niin kuin vastasyntyneellä.

Haluankin tällä blogilla tuoda ihmisten tietoisuuteen myös ihmiset ja paikan, jossa minun pikkuveli on hoidettu ja rakastettu omana itsenään omassa kodissaan. Paikka, jossa on tärkeää, että läheiset saavat käydä ja olla, sekä kuulevat kuulumiset. Paikka, jossa on hygienian ja perustarpeiden lisäksi otettu persoona huomioon ja kehitysvamma tai kykenemättömyys ei ole haitta tai rasite elämyksien vastaanottamiseen. Paras paikka, jossa esimerkiksi tukikengätkin suunnitellaan ”adidaksen” tyyliin vaan siksi, koska mies on 30 vuotta ja mies parhaassa iässä. Paikka, jossa perustarve ei ole minimihoito vaan kokonaisvaltainen ihmisyyden arvostus. Siellä vietetään omalla porukalla elokuva ja saunailtoja, mennään festareille ja ollaan yhdessä.

Mun pikkuveli katsoo kaikki siskon ohjelmat ja snäppää kuulumiset, siitä huolimatta, ettei omista omaa puhelinta eikä tiedä miten sellainen toimii, mutta hänen hoitajansa tietävät kuinka tärkee meidän omaisten on saada kuulla kuulumiset samalla lailla kuin esimerkiksi mun äiti soittaa mulle, että olenko päässyt työmatkalta kotiin.

Joten. Samalla kun otetaan kantaa rahalla pyöritettäviin laitoksiin, niin voidaanko lopettaa yleistys maailman vähiten arvostettuun ammattiin? Minä en ainakaan koskaan voi osoittaa kiitollisuuttani tarpeeksi Ipoa hoitavaan tahoon ja hoitajiin. Tässä nöyrä sisko ei voi kuin todeta sydämensä pohjasta: ”KIITOS!”