Parisuhde

ADHD ja sen vaikutus minun avioliittooni

Sanotaan aina, että kaikella on tarkoituksensa. Mä satun vakaasti uskomaan siihen, vaikkakaan en missään nimessä sitä fiilistä niinä hirveimpinä hetkinä välttämättä koekaan. Otetaan tämä minun blogitauko esimerkkinä nyt kun tässä virittelen itseäni takaisin bloggaajan moodiin. Mulla on takana parisuhteen yksi rankimmista jaksoista, ja olen tällä hetkellä kiitollinen blogini tauosta, sillä tämä kanava olisi toiminut minun pahan oloni kanavana ja sitä myötä ei olisi antanut minulle mahdollisuutta kokea, tuntea ja päästä yli asioista. Edelleen mä aion olla suora ja sensuroimaton, mutta kyllä jokainen tietää miltä siinä hetkessä tuntuu, kun ikäviä asioita tapahtuu. Silloin on lähes mahdoton nähdä toisen osapuolen kantaa mihinkään asiaan vaan helposti pitää vain omasta loukkaantumisen tunteesta kiinni.

Tämä ADHD keissi on ollut melkoisen kova ”vuoristorata”, eikä millään muotoa hyvällä pelkästään. Mä olen tosi kiitollinen ihmisille, minulle täysin tuntemattomille, jotka ovat ottaneet yhteyttä ja kertoneet omista tilanteistaan puolisoiden, lastensa tai läheistensä tilanteista. Olen huomannut, että meitä läheisiä on hurja määrä, mutta monesti olemme unohtunut ”lajike”, kun keskittyminen menee siihen oirehtijan huolehtimiseen ja auttamiseen.

Yksi nainen kysyi minulta, että ”muuttuiko Sampon mielialat paljon ja kuinka mä jaksoin/jaksan sitä?” Se pysäytti ja sai mulle aikaan hirveän itkukohtauksen. Ihan siksi, että en ollut ajatellut sitä oman jaksamisen kautta, vaan ainoastaan sen kautta kuinka saan lievitettyä hänen raivonpuuskiaan ja pehmittää ”iskuja” lapsille tai työntekijöille. Ja ei, ei ole kyse mistään fyysisestä väkivallasta, vaan puhtaasti raivonpuuskista mitkä laukesi, milloin mistäkin syystä. Pahimmassa tapauksessa hyvinkin pieni vastoinkäyminen aiheutti tuolien potkimista tai kännykän lentämisen. Aina piti mennä hänen mielialojen mukaan ja jossain kohtaa munan kuorilla kävelystä tuli rutiini ja haave takin heittämisestä naulaan vaan kasvoi.

No sitten tälle naiselle vastatessani olin jo kerinnyt pureskella omia fiiliksiä ja pääsin itkusta yli. Olihan meillä tilanne, että liki puoli vuotta on kulunut ADHD diagnoosin saamisesta. ”Miten mä aina jaksoin sitä?” Hyvä kysymys. Mä en rehellisesti sanottuna aina jaksanutkaan ja olin todella onnellinen kahden kodin tilanteesta. Mä rakastan miestäni valtavasti ja ADHD ei tehnyt hänestä millään muotoa pahaa ihmistä. Olen aina tiennyt meidän perheen olevan hänelle ykkönen. En rakastavampaa miestä tai luotettavampaa perheen päätä ole eläissäni tavannut ja hän on mun sielunkumppani. Meillä on valtavan vahva henkinen yhteys ja osittain koen sen myös pelastaneen meidän avioliiton monelta. Kun osaat ”lukea” toisen tunnetilat, niin opit pikkuhiljaa pysymään kauempana huonona hetkenä ja vastaavasti saat siimaa omille kiukutteluille, mikäli on hyvä vaihe menossa.

Mä opin jo näiden vuosien aikana milloin huono jakso alkaa olla käsillä. Siksi sanoinkin viime vuoden syksyllä, että tämän lääkityksen aloittaminen on tuonut uuden jakson tähän avioliittoon. Kun olet oppinut elämään puolison kanssa, joka on kahta erilaista persoonaa yhdessä ihmisessä, niin yhtäkkinen muutos tasaiseen ”joo joo” mieheen oli myös kriisi. Se aiheutti tämän hektisen elämän pyörteessä sen, että me hukattiin se meidän vahva yhteys. Miten se sitten palautui, se onkin jo toisen pitkän postauksen aihe.

Facebook – Kauppiaanrouva

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

 

Matkustaminen, Parisuhde, Perhe

Laatuaikaa kyseenalaisin metodein

Aijai. Lentokoneessa istun Riannan vieressä, hän katsoo Minionia tallennukselta ja minä saan rauhassa kirjoitella tätä blogia. Mulla on viime aikoina ollut niin paljon lautasella, että yksinkertaisesti tämä blogikaan ei ole innostanut eikä kerta kaikkiaan ole aikakaan ole antanut myöden. Mä olin lomalla Dubaissa pari viikkoa sitten ja ne pölyt karisi nopeasti. Siitä saakka olen juossut pää kolmantena jalkana kaikkialle. Tein kahdessa viikossa kolme eri tv-esiintymistä, missituomarointia, kävin työpaikalla Äkäslompolossa, olin pari päivää koulussa jne. Naureskelinkin, että saanpa sitten hengähtää, kun Italiaan pääsen. Vaikka sinänsä, enhän mä millään lomalla varsinaisesti ole. En töidenkään puolesta vaikka ulkomailla ollaan. Poikkeuksellista tästä tekee sen, että olen Baban kanssa ihan kahdestaan. Eli jokainen vanhempi tietää kuinka se menee. Aikataulut ja rytmit määrittää mun 4-vee. Enkä kyllä valita. Aikaiset nukkumaanmenot ja säännölliset syömiset kelpaa kyllä mullekin tässä kohtaa.

Mehän lähdettiin tänne matkalle aika ex tempore. Mun piti lähteä Baban kanssa Espanjaan ihan kellolleen samaan aikaan kun tämä Milanon kone boardas. Tässä kun Sampon kanssa on ollut hiukan ”etäisempää” tunnepuolella ja käytännössä, niin pohdittiin tekisikö yhteinen matka kuitenkin parempaa parisuhteelle ja sitä myöten meille kaikille. Hänellä oli siis jo aikaa sitten buukattu treenileiri, jota hän jossain kohtaa oli perumassa kaiken härdellin alla, mutta mä olin sitä mieltä, että hän tarvitsee aurinkoa ja energiaa. Tässä sen verran kovaa rutistusta on ollut. No hän sitten vastavuoroisesti ajatteli ostaa ennalta varoittamatta meille liput samaan koneeseen, jotta saatais sitä kuuluisaa ”laatuaikaa”.

Tällä hetkellä me istutaan kuitenkin Riannan kanssa rivillä 5 ja hän itse rivillä 17. Sama lentokone kuitenkin eli se on plussaa. Kohta kun me laskeudutaan, niin sanotaan laukkujen saannin jälkeen heipat, hän hyppää possensa kanssa linja-autoon ja me autonvuokraustiskille. Kiesi alle ja huristellaan omaan majapaikkaan, joka on noin puolen tunnin päässä siitä mihin Samski menee. Ja hei, ollaan sentään samassa maassa! Kuulostaa ehkä karulta, mutta on meillä vakaa aikomus tavata iltaisin dinnerillä, vaikka sitten puolessa välissä matkaa. Tosin realisti kun olen, sen toteutuminen on kyllä enemmän haave maailmassa kuin reaalielämässä. Ei tartte kuin ympätä miehen 4-5 treeniä päivässä sekä mun ja Baban rytmi. Mistä löytyy ”laatuaika”? 🙂

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Facebook – Kauppiaanrouva

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

Bloglovin´- Kauppiaanrouva

Parisuhde, Perhe

Kuinka helposti hylkään lapseni

Miten mä voin näin tehdä? ”Hylkäät oman lapsesi”. Ei voi olla totta. Taas tätä samaa mantraa. Mä en ymmärrä mistä jotkut ihmiset ammentaa tämän arkiajattelun, mutta mielestäni ei ole lapsen hylkäämistä jos hän jää isälleen tai edes mummolleen hoitoon.

Mä en aina edes jaksa lukea ihmisten kommentteja, mutta jotkut kun pomppaa silmille niin kyllä siinä sappi kiehuu. Mutta tiedättekö mitä? Mä jätin mun tyttöni oikein hyvillä mielin iskänsä kanssa ja lomailin täysin rinnoin keskimmäiseni kanssa. En potenut kertaakaan huonoa omaatuntoa, vaikka tottakai raastava ikävä on neitiä. Tai no, neitejä. Mutta mä myös osasin koko viikon keskittyä täysillä 13 vuotiaan kanssa puuhasteluun, jota ei 4 vuotiaan itkupotkuraivarit tai nukkuma-ajat sävyttäneet. Meillä oli uskomattoman upea loma. Ja isillä ja tytöllä on ollut erittäin hauskaa Barbie-leikeissään ja ulkoluissaan. Olin niin ylpeä kun minulta kysyttiin ”pärjääkö lapsi isänsä kanssa?” Oi kuule. Kyllä pärjää. On aina pärjänneet ja ihan ilman minulta saatuja käyttöohjeita. Hiukset saattaa olla harjaamatta ja takkamakkaraa syövät iltapalaksi, mut mitä sitten? Hampaat ja pylly on pesty ja aina on puhtaat vaatteet päiväkotiin. Kaksinhan me hänet tänne saatettiin ja yhdessä hänet kasvatamme. Ja olipa ihana huomata ulkomailla sekin, että on niitä muitakin eri porukalla reissaajia. Brittinaisen kaksoset olivat erikseen isä tyttären kanssa ja äiti poikansa kanssa. Dynamiikka muuttuu ja kiva että meitä outolintuja on enemmänkin.

Seuraavaks mä ”hylkään” pari muuta ja suuntaan nuorimmaiseni kanssa Aurinkorannikolle. Aion myös siitä nauttia hänen kanssaan täysin rinnoin.

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Facebook – Kauppiaanrouva

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

Bloglovin´- Kauppiaanrouva