Matkustaminen, Perhe

Viiden naisen hormoonikierto – en silti vaihtais

Pyykkipäivä jälleen. Ihaninta tässä hurinan lomassa on ehdottomasti oma aika. Saa keskittyä omiin ajatuksiinsa välillä, kun tosiaan tämä uusperhe on ollut kohta kuukauden päivät yhdessä. Jonkun mielestä se voi olla hyttysenpaskan verran aikaa, mutta mulle se on pitkä. Me kun ei asuta saman katon alla, niin kyllä iso määrä ääntä, tahtoa ja erinäköisiä haluja alkaa jo hiukan koittamaan kisakuntoa meikäläiseltä. Varsinkin kun on 3 nuorta naista ja minä, jokaisella oma hormoonikierto, eikä tämä 4 vee yhtään vähemmälle jää vaikkei kuukautisia sentään ihan vielä lykkää. Minä kärkipäässä, jolle ei sovi väsy eikä nälkä, vaan persoonani muuttuu ihan helvetilliseksi.

Noin. Tämän kirjoituksen alku oli marinaa, ja pakko sanoa, että kyllähän tuo aika pientä on. Meillä on oikeasti ollut aika mieletön reissu. Kuvauspäivät saatiin pulkkaan ja siksi olikin hiljaiseloa. Päivät venyivät 12-14 tunnin mittaisiksi, joten siinä ei hirveästi somea tullut ajateltua. Eikä kyllä paljon muutakaan. Mä en voi kertoa vielä proggiksesta jota täällä tehtiin, mutta se sai mut ajattelemaan tv- ja elokuva-alan ihmisiä. Vitsi mitä taitoa ja älyttömän pitkiä hermoja. Mä ihan sydämellä voin sanoa, että siinä kameran edessä oli mun mielestä huomattavan paljon helpompaa kuin siellä kameran takana. Mun mielestä. Toki mä en mikään näyttelijä olekaan, mutta se järjetön duuni mikä tapahtuu linssin takana, sai ainakin meikäläisen katsomaan tv:tä ihan uusin silmin.

Eilen meillä alkoi ”loman” viimeinen pätkä, kun tultiin San Franciscoon. Mä en ollut koskaan aiemmin käynyt eikä kyllä kukaan muukaan meistä, joten oli kaikille ihan uutta. & tuntia me ajettiin ja ykskään pennuista ei kiukutellut. Omasta puolesta en valitettavasti voi sanoa samaa. Kunhan sain alle pikku autopäikkärit niin kyllä se mammakin siitä löystyi. Mä en ollut tajunnutkaan kuinka totaalisen erilainen kaupunki tämä on. Jotenkin energiat ja ihmiset kolahti yhden illan aikana erilailla kuin Losin sykkeessä. Johtuuko siitä, että tämä on tiiviimpi sekä minun silmään huomattavasti kauniimpi, en osaa vielä sanoa. Viitisen päivää täällä vietetään niin ehkä se selviää.

Loppuun huomautus. Onpa ihana kirjoitella tässä auringossa. Jotenkin sielu on just nyt täynnä onnellisuutta. Ainakin tässä hetkessä.

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Facebook – Kauppiaanrouva

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

Bloglovin´- Kauppiaanrouva

Matkustaminen, Perhe

Loman ensimmäinen aamu, päivä ja hiluvinguttimet

Aamu valkeni meidän koko perheellä ennen klo 4 aamulla. Kiitos ihanan jetlagin. Edellisen päivän matkustelu hiukan söi voimia, eikä me ilman kommelluksia päästy kirjautumaan edes hotellille. Keskimmäinen neiti nukkui penkillä, kun yksinkertaisesti ei enää silmät pysyneet auki. No, kaikki kuitenkin hyvin ja muutaman tunnin yöunilla uuteen päivään.

Aamupalan Sampo kipaisi läheiseltä huoltsikalta, ja vedettiin perheen kesken vastoin kaikkia sääntöjä ne sängyssä ringissä. Juhlapäivä, sillä mun keskimmäinen tytär täytti tänään 13 vuotta. Ei ihan se perinteinen, vien aamiaisen sänkyyn setti, mutta jotain sinne päin. Hänellä on hirveä hinku päästä maistamaan ”dragon breath” jäätelöä, joten suuntaamme sinne tänään Koreatowniin. Siinä on jujuna kuivajää. Olihan se hauskaa puhallella suusta ja nenästä höyryjä ja porukka sai ainakin makeat naurut. Toinen keskimmäinen haaveili animesta sekä kaikesta mikä liittyy japanilaiseen. Suuntasimme siis Little Tokyoon ja olihan se aika tajunnanräjäyttävää. Visuaalisesti niin siistiä ja kuten Sampo sano, jotenkin mageeta kun kaupungin sisällä on omia pieniä ”maita”. Sampon kireys on hiukan helpottanut ja saatiin me kyllä hyviä uutisiakin omaan ohjelmaan liittyen. Jotenkin porukan hyvät vibat oli kohdillaan ja vihdoin meillä on hiukan ”loman” tuntua kaikista kömmähdyksistä huolimatta.

Rianna pääsi tänään pitkään odottamaansa American Girl kauppaan. Hän jo pitkään suunnitellut, kuinka hän ostaa itselleen oman näköisensä Rianna nuken. Itse siis nimesi sen Riannaksi. Tästä liikkestä kertomiseen menisi vuosi, niin paljon siellä on yksityiskohtia ja tavaraa. Mutta materiaa enemmän rakastan heidän ideologiaan. Jokainen on yksilö ja sellaisena arvokas. Haikeudesta tai surusta huolimatta, he eivät pelkää nostaa esiin erilaisuutta. En puhu pelkästään ihonväristä. Siellä on nukkea pyörätuolissa, silmälaseilla, pyöreäna, eri värisenä, ja myös sellaista jolla on syöpä. Vaikea aihe, mutta kuinka tärkeä lapselle joka tämän kanssa kamppailee. En tiedä. Mä mielelläni olin tytölle tätä tarjoamassa ja vietettiin me siellä aika pitkän aikaa. Isommat tytöt oli haltioituneena, heille kolmellehan me ollaan nämä nuket hankittu jo vuonna 2011. Iskä tosin antoi periksi jos jollekin asuvalinnalle, kun tyttö silmiään räpsytti.  Baban huoli oli käsin kosketeltavaa, kun odotti ”lastaan” korvien rei-ityksestä. Kyllä, Heillä on erikseen salonki tätä varten.

Siinäpä meidän ensimmäinen päivä, aika täynnä touhua ja tohinaa, mutta huomenna vallataankin Universal Studiot. Isompien tyttöjen toive, ja ovat kyllä sen enemmän kuin ansainneet.

 

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Facebook – Kauppiaanrouva

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

Bloglovin´- Kauppiaanrouva

Matkustaminen, Perhe

Jännä reissu, eikä ole vielä edes alkanut

Se on jännä kuinka kotiin palattua on reissu mennyt aina niin esimerkillisesti. Jotain pientä vastoinkäymistä ehkä, mutta siinä vaiheessa, kun kerrotaan lomakuulumiset niin kaikki on ollu upeaa ja kokemukset uskomattomia. Meidän perheellä siis. Ja onhan ne pääsääntöisesti olleetkin unohtumattomia ja muistoja tulvillaan. Tämä reissu on ollutkin sitten alkujaan jo ihan poikkeus.

Me herättiin aamulla klo 4, koska kahta tuntia aiemmin on suositus olla kentällä. Meillä oli aamu 7 lento ensin Amsterdamin kautta Los Angelesiin. Kentällä oltiinkin hilut ennen viittä. Mä käytän yleensäkin niitä check in-pömpeleitä. Pömpeli antoi ongelmitta matkalaukku-”tägit”, mutta kenenkään boarding passeja se ei sitten antanutkaan. Mars siis tiskille ja kappas kehveliä, jonot oli jäätävät. Ei muuta kuin jonon jatkeeksi, ollaan hyvissä ajoin. Siinä kohtaa kun ollaan seisty saman laatan kohdalla jo puoli tuntia, niin ennestään kireä mieheni siinä tuumas ettei mitään tsäänssiä keretä lennolle jos tätä tahtia mennään. Ihmettelin suuresti kuinka KLM:n tiski huutaa ”bag drop”, mutta ihmiset siellä joutui jonottamaan vaikka oli liput ja lipareet mukana. No sinänsä mä en tiedä heidän työstään mitään, joten jäävi olen kommentoimaan. Kunhan nyt vain ihmettelin. Jono alkoi vetämään ihan ookoosti ja heräs toivon kipinä, että ehkä meidän pesue ehtiikin.

Tiskille päästyä ystävällinen rouva rupes tsekkailemaan ja tuumas vain, että jatkolento on peruttu. Soiteltuaan miksi, niin ”tekninen vika” ei oikeastaan yllättänyt. Se ei ikinä kerro mitään ja on yleisesti käytetty. Enemmän mua kiinnostaa turvallisuus ja siksipä olin lähinnä helpottunut ettei purtilo noussut taivaalle ja sitten oltais huomattu vikaa. No meidän oli sitten buukattu uusille lennoille. Ainoa alkuperäinen oli tuo Damin lento. Damista matkataan Chicagoon ja Chicagosta Losiin. Ja sinne saikin sitten Kaulasten perhe juosta.

Näissä edellä mainituissa ei oikeastaan ollut mitään ongelmaa, mutta bonareissa sitten kävikin säkä. Kaksi vaihtoa yhden sijaan. YES! Huippu juttu! 7 tuntia lisää matka-aikaan. Mä olin myös ostanut meille kaikille paikat jossa on hiukan enemmän tilaa. Olin ostanut myös vierekkäiset paikat, koska 6 henkeä mahdutettuna on aina mielenkiintoinen ja aika raskas yhtälö. Siksi aina varatessa matkaa teen tämän. No. Koska KLM vaihtoi meidän lennot, niin he otti meille paikat. Juu, saatiin samat extratila-paikat, mutta jokainen omalla rivillään ja keskellä. Ihanaa. 12-vuotiaat istuivat peräkkäin, siinä ei paljoa Unoa pelata. Isäntä istuu perärivissä, esikoinen muutaman penkkiribin edempänä ja minä ja Rianna eri puolilla konetta. Mites noin  niinku omasta mielestä menee 4 – vuotias yksin? Onneksi jollain oli tilannetajua ja saatiin Rianna mun viereen, mutta koska toiselle puolelle sattui pitkäraajainen henkilö niin ei hänellä valitettavasti houkutellut tuo ahdas keskipaikka ja ymmärrän häntä hyvin. Harmitti tietenkin ettei ollut apukäsiä tarjolla, mutta nyt 8 tuntia lentoa takana niin en mä tuon neidin kanssa olis mitään kaivannutkaan. Älyttömän reipas.

Nyt me sitten jännitetään puolentoista tunnin vaihtoajalla, että ennätetäänkö enää jatkolennolle. Nimittäin USAan kun tullaan maahan niin ensimmäisessä kohteessa otetaan laukut ulos ja tsekataan itse uudelle lennolle. Samoin immigration tulee tehdä ekassa etapissa. Puoltoista tuntia on aika saakelin lyhyt aika varsinkin tän sakin kanssa, joten odotan mielenkiinnolla mitä tapahtuu.

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Facebook – Kauppiaanrouva

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

Bloglovin´- Kauppiaanrouva