Hyvinvointi, Matkustaminen, Ruoka

Ruoka koko perheelle

Advertisement

Kaupallinen yhteistyö: Valio

Italiasta kotiuduttu! Yes! Koko perhe taas kasassa ja vaikka on ihan mahtavaa kahdestaan reissata, niin kyllä koti ja meteli taas kummasti maistuu. Mä olen menneen viikon istuutunut suoraan valmiille aterioille. Mun mies oli hankkinut mulle reissun treenileirille Toscanaan. Mä tosin luulen, että se reissu oli enemmän häntä varten kuin minua. Vaikka viime syksyn into painon pudotukseen oli lässähtänyt taas ja kiloja somasti taas pakkaantunut kuluneen kevään aikana, niin olihan se liikkeelle lähtö aika mukavaa alun tuskastelun jäljiltä. 

Meillä oli kaksi suomalaista kokkia reissussa mukana ja heidän viimeiset illallisella sanomansa sanat jäivät jotenkin kaikumaan mieleen: ”Toivottavasti olemme innoittaneet teistä jokaista käyttämään enemmän kasvispainotteista ruokavaliota.” Niinpä niin. Me oltiin koko viikko syöty pääasiassa erilaisia salaatteja, vaaleaa kalaa, proteiinin lähteenä papuja sekä linssejä eri muodoissa. Ja mä en ollut edes tajunnut sitä. Kunnes huomasin viikon jäljiltä ulkoilun, ruokavalion sekä runsaan veden juonnin vaikuttaneen mun ihon kuntoon. 

Siispä lapsille perus jauhelihan vääntäminen ei oikein innostanut. Mä googlailin ja löysin Hellapoliisin reseptin täytetyistä paprikoista. Siinä oli korvattu jauheliha Valio Mifu jauhiksella. Meidän perhe kun ei kuitenkaan ole vegaani, mutta noudatetaan vähälaktoosista ruokavaliota, niin se sopi mainiosti jauhelihan korvikkeeksi meille. Meidän pienin 5 vee on aina rakastanut paprikaa, joten reseptin valkkaaminen oli sikäli erittäin helppo valinta. Bonuksena pakko hehkuttaa, että Hellapoliisin resepteissä parasta on alussa oleva raaka-aineluettelo! Siitä vaan screen shot ja kauppaan.

Mä yllätyin ihan perusteellisesti, koska olin kuvitellut, että mun pitäis ostaa ”miljardi” pakettia syöttääkseni pesueeni. Hah! Väärässä olin! Yksi paketti Valion Mifu jauhista vastaa 400g jauhelihaa. Eli tosi riittoisa! Meillä 13-vee oli ihan innoissaan kun ei ollut jauhelihan kaltaisia ”jännesattumia”, ja koska hän ei muutenkaan mielellään syö lihaa missään muodossa, niin kuulemma tästä tuli hänen top 3 lempiruoka.

Resepti oli itsessään superhelppo toteuttaa ja valmistusaika sopiva rapee 40 minsaa. Pieninkin kulkija pääsi touhuun mukaan puolittamalla tomaatit ja hämmentämällä kastikkeen. Hän kun on omasta mielestään ihan valmis kokki 5-vuotiaana, niin parempi koittaa säilyttää ruuanlaittoinnostus.

Mä suosittelen ehdottomasti kokeileen tätä Valion Mifu jauhista! Mä lupasin jo viikonlopun ruoaksi lapsille tortilloita ja tacoja. Kuulemma kaikki haluaa just tästä sen tehtäväksi. Saapi nähdä onko tavallinen jauheliha nyt sitten poistunut meidän perheen käytöstä kokonaan… Tosin Valio Mifu-tuoteperheellä on onneksi muitakin testauksen arvoisia tuotteita. Täältä voit lukea lisää.

Blogi, Matkustaminen

Varastaa vai ei?

Mä yllätin itseni hotellista rutistamasta aamutakkia, joka oli kuin toinen iho. Oli uloskirjauksen aika ja mä aidosti mietin etten lähde ilman tätä takkia. Istuin nojatuolissa ja hienon pienen hetken kävi mielessä sujauttaa takki laukkuun. Tai no, ei sitä mörssärin sullomista olisi voinut sujauttamiseksi kutsua. Kyllä olisi takki pullottanut laukusta. Ja yhtä nopeasti kuin ajatus tuli niin ajatus myös lähti laukalle. Nimittäin näin sieluni silmin kuinka aamutakki muuttuisi respassa kirkuvan punaiseksi ja valuttaisi veren näköistä möhnää lattialle vaan näyttääkseen kuinka minä, Michele Murphy-Kaulanen, olen varkaista varkain ja minut on otettava kiinni. Eli kävi kuuluisa enkeli vs. Paholainen efekti.

Sama homma kun mut on pelotettu uimahallissa pissaamasta suihkuun. Se muuttuu kuulemma siniseksi. No en tiiä kun en oo kokeillut, enkä kyllä uskalla kokeillakaan.

Mä olen aina ollut sellainen tyyppi, että jos edes harkitsen tekeväni jotain epärehellistä, se lävähtää mun silmille kuin kymmenen tonnia tiiliä. Äiti sanoi sitä jo, kun olin pieni tyttö. Mä jäin aina kiinni vaikka koiruudet oli vasta ajatustasolla. Ja tästä ominaisuudesta mä olen oikeesti älyttömän kiitollinen. Mä uskon karmaan täysin ja mä uskon rehellisyyteen täysin. Siksi musta on välistä ihanan hämmentävää saada viestejä siitä kuinka oma itseni mä oon kun jengi mut tapaa. Se on jotenkin tosi huvittavaa myöskin. Mutta miettikääpä oikeasti minunlaistani ihmistä. Joka jää kiinni feikkaamisesta heti ja joka ei osaa piilottaa kasvoiltaan mitä oikeasti ajattelee tai tuntee. Niin siihen kun heitettäis vielä eri rooli eri ihmisille, niin morjesta pöytään. Enhän jukoliste muistais kenelle näytellä ja mitä milloinkin.

Toisaalta tämä aiheuttaa harmaita hiuksia ihmisten kanssa, jotka miettivät vaikuttajien kanssa yhteistöitä. Mä en hyväksy kaikkia settejä, koska se vaatii tutustumista tuotteisiin sekä brändeihin, että voi oikeasti suositella. Eiks ni? Ja mitäs jos mä en tykkääkään. No kivat sitten, siihen se sitten kaatuukin. Ja tää on raadollinen maailma. Siis sosiaalisen median maailma. Jengi ei ole tyhmiä nykyään. Ne kyllä näkeen päälle liimatun hutun taakse. Siksi senkin vuoksi on ensiarvoisen tärkeää pysyä itselleen uskollisena ja aitona omana itsenään vaikka kuinka esim. jengi haluaa sun olevan vaikka mun tapauksessa laihempi tai naisellisempi. Mulle on ihan sama mitä joku toinen haluaa mun olevan, mä oon just sitä mitä mä haluan ja niillä jotka mua seuraa on mahdollisuus joko hyväksyä se tai olla hyväksymättä. Koska loppujen lopuksi mä itse vain joudun elämään mun kanssa. Ei ne jotka näkee pienen hilkun mun elämästä. Joten karma, keep it coming, täällä ollaan puhtain kevein sydämin. Ja ei. Kylpytakki ei lähtenyt varastettuna. Mutta mukaan se lähti kyllä.

Matkustaminen, Perhe

Mikä järki matkustaa lastensa kans?

Kun jengi matkustaa lastensa kanssa pitkin maailmaa, minä mukaan lukien, niin mikä siinä on se perimmäinen syy. Onko se, että halutaan olla yhdessä? Vai halutaanko omaa omatuntoa puhdistaa sillä, että lapsen raijaa mukanaan? Vai halutaanko tarjota lapselle samoja elämyksiä kuin mitä itse kokee, huolimatta siitä jääkö lopulta kovinkaan pitkää muistijälkeä?

Näitä kyssäreitä mä pohdin istuskellessani puistossa vahtimassa, ettei tyttäreni putoa päälleen tai joku psyko sitä nappaa mennessään. Mietin samalla, kuinka paljon mä itseasiassa nautin vajaa 5-vuotiaan lapseni kanssa reissaamisesta. Vastaan tähän ihan rehellisesti peiliin katsoen, että todella paljon. Toki mua kyrpii ihan suunnattomasti raivarit tai turhanpäiväiset kitinät, kun verensokerit on matalalla, mutta tuskinpa tuo ihmistaimikaan nauttii äitinsä kireydestä ihan saman syyn nojalla. Tosin kun lapseni oli oman pasta-annoksensa imenyt kitusiinsa ja mun ruoka teki vasta tuloaan, niin kyllä mä pari kertaa kyseenalaistin omaa järkeäni, että ”pitikö sitä tänne asti tulla vääntämään” vai oisko vaan voinut kulkea sitä samaa tasiaista rataa heräys – aamutoimet – päiväkoti – iltaruoka – harrastukset – iltatoimet -uni. Ja sama sykli ilman muutoksia.

Mutta sitten kun aurinko paistaa täydeltä taivaalta, me voidaan leikkiä autossa ”keltainen auto” bongausta tai suunnitella mitä ruokaa lego-perheelle illalla syötetään eikä ole kiire nukkumaan, ei aikataulua heräämiselle, voidaan olla puistossa ihan niin kauan kuin huvittaa, syödä aamupäivän välipalaks jätskit ja kiitää lounaan jälkeen altaalle, niin kyllä mä luulen mun lapseni muistavan sen kiireettömyyden äidin kanssa ja ne simpukankuorten keräilyn rannalta.

Siitäkin huolimatta, että tuo maailman rakkain pikkuihminen tällä hetkellä raivoaa lattialla, kun piti siivota omat sotkut ja paiskas kengät just seinään, ottaisin edelleen mukaan ja tekisin nämä reissut. Eipähän tartte aamuisin ite väsätä aamupalaa eikä siistiä paikkoja.

Ja kohta tuo huutokin tuosta talttuu, kuten aina, ja kylvyn jälkeen suunnataan dinnerille. On siinä jotain taikaa siinäkin, kun lapsen suu käy taukoamatta ja hän tekee ystäviä milloin mistäkin ötökästä. Oppii siinä äitikin yks jos toisenkin asian. Ainakin sen, että älä kadota mielikuvitusta ja ole oikeasti läsnä. Maailmassa on niin paljon hienoa nähtävää ja mahtavaa olla osa sitä.

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Facebook – Kauppiaanrouva

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

Bloglovin´- Kauppiaanrouva