Hyvinvointi, Ystävyys

Kaikki eivät ole ystäviäsi – varo kehen luotat

Oletko koskaan ollut tilanteessa, jossa joku ihminen, jonka kuvittelet olevan ystäväsi, mutta hänestä paljastuu piirteitä, joita et kuuna kummajaisena uskonut paljastuvan, saati olevan olemassa? Eilen katsoin videon, joka levisi Facessa. Siinä oli vahva pointti tällaiselle naiville uskojalle. Kaikki eivät ole ystäviäsi. Jengi, jota pidät omassa ystävyyden ympyrässäsi eivät kaikki ole sinun puolellasi. Enkä tarkoita millään muotoa peesaamista tai tilannetta, jossa käyttäydyt kuin aasi niin ystäviesi pitäisi jeesustella sinun olleen oikeassa. Se olisi jo ihan puhdasta feikkaamista.

Mun kaveripiiri on melko laaja. Tuttuja on niin että päät yhteen kolisee, mutta ystävät ovatkin ihan oma lukunsa. Osa mun ystävistä on ollut matkassa lapsuudesta saakka ja osa tullut opiskelujen myötä. Osaan olen tutustunut muiden kautta ja erinäisissä duunikuvioissa.

Mun paras ystäväni on kulkenut matkassa jo kohta kakskyt vuotta. Hän on mun kaikkien kolmen tyttäreni kummitäti, ja siinäkin duunissaan ihan ykkösluokkaa. Hän on läsnä tytöille ja tytötkin tietää kenelle soittaa jos hätä tulee eikä vanhemmat vastaa. Mä jouduin tuossa taannoin sairaalahoitoon. Se tuli yllättäen eikä siinä oikein osannut varautua mitenkään. Mä en synnytyksiä lukuun ottamatta ole koskaan ollut hoidettavana ja tilanne oli pelottavan lisäksi tosi ahdistava.

Tietenkin ilmoitin läheisille mikä on meininki, mutta muuten en osannut selventää. Sain vuodepaikan ja jäin kylkiasentoon itkemään. Ei mennyt kuin hetki niin tuttu ääni kuului käytävässä ja pääsin mun parhaan ystävän haliotteeseen. Mä vaan itkin ja Reetta sanoi mulle, että hän tietää kuinka tuo potilaan rooli on enemmän perseestä. Mutta mitä ystävyyteen tulee, niin tämä pienen lapsen äiti tuli mun luo ja jätti tytön kotiin. Hän toi mulle tuliaisia. Ekana oli puhtaat pikkarit. Siis oikeesti puhtaat pikkarit! Ne oli parasta mitä siinä kohtaa tiesin sen kaiken ronklaamisen ja kipuilun jälkeen. Mun tuliaiskassiin kuului myös matka-lehti, sen idea oli viedä mun paha mieli muualle. Samoin sain pehmolelun, koska yksin steriilissä paikassa ei ole kiva nukkua. Nii-in. Voiko huomaavaisempaa ja välittävämpää olla?

Mulla on myös ystäviä, jotka ovat vuosien jälkeen uudelleen elämässä ja pakko sanoa, että se on ihan mahtavaa. Voit soittaa ja kysyä saako Baba tulla leikkiin puolen tunnin varoajalla tai 7 lapsen äiti lähtee mun kans suunnitteleen yo-juhlia ihan niin kuin ei olis muutakin elämää. Löytyy myös sydänystävä, joka sanoo sulle kaiken ihan suoraan, ei ota susta rumia kuvia ja jonka kans voi lähtee Balille tekeen kaikkee sellaista erilaista ilman mitään suurempaa suunnitelmaa.

Ystävyydessä on sellainen merkillinen juttu, että sanat eivät merkitse mitään vaan teot ratkaisee. On myös hyväksyttävä sellainen tosiasia, että kaikki ihmiset joihin luotat eivät ole sen arvoisia. Itse arvostan itseäni sen verran, että en halua olla lojaali väärille ihmisille vaan pitäydyn omassa pikku kuplassani. En halua ympärilleni ihmisiä, jotka vain odottavat minun epäonnistuvan tai etsivät saumaa iskeä puukko syvälle selkään. Osaan hoitaa detox-puolen siinä suhteessa. Mä kyllä satun olemaan erittäin onnekas. Mulla on maailman parhaat ystävät!

Facebook – Kauppiaanrouva

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

 

Blogi, Hyvinvointi, Kulttuuri

Sä kasvatat kiusaajaa

Tässä menneenä viikkona on ollut paljon merkityksellisemmät asiat mielessä kuin sosiaalinen media. Olen aika minimissä ollut linjoilla ja oikeastaan lentotilassa pitänyt puhelinta tämän vointini vuoksi. Eikä tämä postaus koske mun terveydentilaa tai muutakaan mehukasta, vaan ihan istahdin sohvalle ja ajattelin jälleen avata sanaisen arkkuni ihmisyydestä ja siitä miksi yhteiskunnassamme on yhä enemmän kasvavaa huonoa oloa, joka nykyään sitten varmasti istutetaan tuleviin jälkipolviin.

Tässä on oiva esimerkki siitä idiotismistä. Mun mies postas kuvan avokadosta ja pastan tekemisestä eilen. Siis avokadosta ja makaronipaketista! Niin yksi ylpeä neljän lapsen äiti kokee ilokseen vetää minut ja minun hänestä epämiellyttävän ulkonäköni tähän mukaan. Itse mietin vain päätäni pyöritellen, että miten helvetissä minä ja minun painoni liittyy mun mieheni tekemään postaukseen? Ei sitten niin mitenkään.

Mä olen ihan koko ikäni kuullut tuota huutelua. Lapsena se oli neekeriksi tai läskiperseeksi, nyt julkisuuden mukana se on milloin tyrkky tai siivellä eläjä. Toki tubea tehdessäni tuo ”neekeri” nyt on arkipäivää. Mielikuvitusrikkaimmat iskevät sinne painopuoleen tai jopa mun hiukset ovat huutelun aihe. Mutta katsookaapa oikeasti tuota lapsen kuvaa. Se olen minä. Minä pienenä, jossa raadollinen elämä oli vasta aluillaan. Ei tuossa tytössä ole mitään vikaa, mutta ihmiset ympärillä saavat hänet inhoamaan itseään ja toivomaan parempaa ulkokuorta.

Sitten tullaan siihen miksi esimerkiksi mun lapset eivät ole koskaan kavahtaneet erilaisuutta. Ei kehitysvammaa, ei ihon väriä, ei uskontoja. Heidät on kasvatettu siihen, että jokainen ihminen on arvokas. Meillä on perheessä jo kaikkea tuota erilaisuutta. Eri ihon värit, eri uskonnot, eri murteet, kehitysvammaa, you name it. He käyvät koulua, jossa erilaisuus on normi ei mikään tuijottelun aihe. Meillä rakastetaan ihmisiä heidän luonteensa perusteella, ei ulkoisten avujen perusteella. Ja mä en suostu kasvattamaan kiusaajaa.

Joten kun vanhemmat mietitte miksi sinun kullastasi tuli kiusaaja, niin veikkaan ettei se tullut synnytyskanavaa pitkin vaan ihan mielestäsi viattomista kommenteista, joita kotona kuulee. Olipa se sitten Maajussille morsian ohjelman ehdokkaiden ulkonäöstä tai Unelmahäiden morsiamen puvusta, joka sun mielestä on hirveä eikä sovi lainkaan, koska takana näkyy makkara. Suosittelen katsomaan ensin peiliin ennen kuin huutelet. Koska mun mielestä sä kelpaat just tuollaisena kuin olet, joten anna tämänkin kukan kukkia vaan. Äläkä ainakaan kasvata lapsestasi ahdasmielistä arvostelijaa vaikket omasta kuplastasi kauemmas näkisikään.

Facebook – Kauppiaanrouva

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

Blogi, Hyvinvointi

Elämäntaparemontti on yks suuri vitsi

Katselen tässä kipeänä oikeastaan enemmän kateellisena kuin varsinaisesti ”kuoleman sairaana” kun Sampo tekee ystävänsä ja mentorinsa avulla huikeita hengitysharjoitteita. Huomaan sivusta kuinka hänen kehonsa on vain vahvistunut tässä viimeisen puolen vuoden aikana ja treenit sekä tämä uusi opittu hengittämisen malli alkaa tehdä tehtäviään ja kestävyys sekä fysiikka ovat selvästi vahvassa kasvussa. Housut, joiden pitämisestä on haaveillut jo tässä kohtaa usean vuoden ajan, onkin nykyään toteutunut unelma ja solakka vartalo on ketterä.

Ja meikäläinen turpoo. Tai niin musta tuntuu vaikka vaaka nyt ei käytännössä näytä ”kuin” plus neljä kiloo. Jep, loma teki tehtävänsä ja pitäis vaan ottaa itseä niskasta kiinni. Mutta hitto vie, kun mun motivaatiota tuntuu enempi syövän tuo toisen hypetys milloin minkäkin mittarin avulla. Mä otin analyyttisen lähtökohdan tähän hommaan, ja huomaan tämän kaiken ”remppailun” olevan puhtaasti mun omien korvien välissä (niin kuin nyt yleensäkin kaikki sonta mitä elämässä käyn läpi). 3 viikkoo synnytyksestä olin pienimmilläni kuin ikinä. Tuossa kuvassa alhaalla.

Mä sitten tässä tätä omaa röllömasua tutkiessa kaivoin esille erään huikean naisen tarinan. Hanna on käynyt elämässään läpi helvetin, kirjaimellisesti, mutta on onnistunut omalla asenteellaan saavuttamaan niin tavoitteet elämäntaparemontissa kuin luomaan poikaansa esimerkillisen suhteen ja oikeasti olemaan arjessa läsnä ja iloitsemaan aivan normaaleista asioista. Mä luen tuota kirjaa ja samaistun lähestulkoon kaikkiin kompastuskiviin, joita hän on kohdannut. Ero Hannan ja minun välillä on toki se, ettei hän nyypähtänyt. Mä olen taas sitä nyypähtävää sorttia. Ja huom! Mä olen kokeillut jo tähän ikään mennessä kaikkea. Nyt mun vaan pitäis taas kaivaa itsestäni se motivaatio, joka on totaalisen hukassa.

Paras, ja samalla inhottavin puoli tässä, suoraan sanottuna perkeleen elämäntaparempassa on se, että kukaan ei voi tehdä sitä mun puolesta. Taaskaan. Mä voin palkata viis-miljoonaa personal traineria ja tilata seitsemän eri ”8 viikossa kuntoon” verkkovalmennusta, mutta vain huomatakseni, ettei kilot karise, kun EN TEE itse sen eteen mitään.

Joilloin päästään siihen lopulliseen oman tuskailun syvälliseen syyhyn. Minä itse olen oman elämäni muutoksen tiellä. Vain minä itse. Ei kukaan tai mikään.

Ja tätä tuskaillessani tapasin eräällä luennolla miehen. Mä en voi kiteyttää tarpeeksi ytimekkäästi mitä hänen sanansa mun omalle päälleni teki. Ei ole kyse dieeteistä, ei ole kyse sixpackeistä vaan on kyse ihan perusihmisen hyvinvoinnista. Kerron esimerkin. Olkoonkin se kuinka maalaisjärkeä ehkä teistä valtaosalle. ”Kävele raput liukuportaiden sijaan.” Muutaman kerran jälkeen et puuskuta vaan se on rutiini. ”Kävele kauppaan se kilometri ja ota muksu pulkkaan.” Se vasta vastenmieliseltä tuntui mihinkään räntään lähteä, mutta ihan oikeesti, mun 5-veellä oli superhauskaa ottaessaan kielellä lumihiutaleita kiinni, ja alkuhikoilun jälkeen olin niin hiton ylpeä itsestäni. Voipi kuulostaa jonkun teistä mielestä itsestään selvältä, mutta mulle itsestään selvää oli mennä vähän isompaan kauppaan ja autolla.

#arkiliikunta ei ole mun keksintö ollenkaan, mutta voi hiivatti miten helppoa oli löytää omasta päivästä aukkoja, milloin nostaa ahteri ylös, kuten vaikka tätä kirjoittaessani.

Mä en vois varmaan ikinä alkaa luennoimaan tästä omasta inhoamastani aiheesta, mutta yhden asian olen todennut. Yksinkertaisella ajattelulla tai vaikka lautasmallilla, vain sinä itse voit muuttaa omaa suhtautumista terveempään elämään. Ei yksikään Instagram stara joka verkkovalmennusta tarjoaa. Vaikka voit saada loistavat ohjeet ja hyvän alun, SINÄ olet oman elämäsi herra. Kuulostakoon se kuinka kliseeltä tahansa.

Facebook – Kauppiaanrouva

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Blogit.fi – Kauppiaanrouva