Blogi, Hyvinvointi

Kun jäljelle jää vaan itku

Tää postaus on todella epämiellyttävä laittaa eetteriin, mutta kuten minkään muidenkaan asioiden joiden kanssa painin, niin tässäkään asiassa en usko olevani yksin. Eräs maanantai oli ollut mulle todella vaikea. Olen käyttänyt siitä päivästä isoimman osan vaan itkemiseen. En muista koska olisin näin täysillä huutoitkenyt ja miettinyt kuinka mä en vaan yksinkertaisesti jaksa. 

Se sai alkunsa kun mun hyvä ystäväni kysyi mua silmiin katsoen et ”mitä sulle Minttu kuuluu?” Niin kuin ihan oikeasti tällä kertaa. Mä aloitin vanhalla normaalilla fraasilla ”ihan sitä samaa, lapset kasvaa ja töitä on hirveesti.” Kunnes mä sit aloin vaan itkemään ja kerroin miltä musta oikeesti tuntuu. Musta tuntuu että kaikki kasaantuu päälle ja mun on vaikea edes hengittää. 

Mä olin pitkästä aikaa ihan yksin kotona. Lapset isällään, kaikki dead linet on saavutettu ja töissäkin alkaa oleen kulmat kohdillaan. Nyt oli lupa ”romahtaa”. Ja senhän mä sitten teinkin. Tätä postausta on vaikea kirjoittaa auki, mutta henkisesti tämä on mulle välttämätön saada maailmalle. Kuinka ulkokuori ei ole ollenkaan sitä mitä mieleni käy läpi.

Mä luulen, että iso osa mun henkisestä ylikuormasta tulee ns. kiltin tytön syndroomasta. En ala sitä enempää kuvaamaan, google osaa kertoa ammattimaisemman referaation. Mä hymyilen, koska kuuluu hymyillä ja autan, koska mun kuuluu auttaa, ja teen koska mun kuuluu tehdä. Paras levy pitkään aikaan, jonka olen ahmien kuunnellut moneen kertaan on Jannika B:n uusin ”Toinen nainen”. Siellä eritoten kaksi biisiä osuu ja uppoo kuin väärä raha. Aamun takana sekä Aplodit mulle. Molempien biisien aikana itkin niin lujaa, etten hetkeen muista itkeneeni. Kun yksinkertaisesti et jaksa taas uutta aamua, ja ei, ei mitenkään itsetuhoisessa mielessä vaan ihan puhtaasti ettet jaksa äidin, vaimon, tyttären, siskon, työnantajan tai minkään muun roolia sillä hetkellä. Kuinka haluat vaan painaa pääsi niin syvälle sänkyyn tai jäädä ”lattialle makaamaan”. Jotta löydät edes pienen pilkahduksen energiaa, niin sä joudut kaivamaan niin syvältä ja viimeisillä voimilla revit itses ylös ja taas niihin rutiineihin. ”Anna mulle vielä vähän aika lattialle jäädä makaamaan.
Hetken vielä oon joku vaan joka musta maalataan.
Aamun takana on tulevaisuus joka kuplastani heijastuu.
Huomenna mä oon mitä vaan mitä multa vaaditaan.”

Mun maailmassa on sikäli helppoa, koska jos ei hymyilytä niin ei ole pakko tunkee sitä eetteriin. Sosiaalinen media on mun sivutyö, ei päätyö, joten leivän pöytään tuominen ei jää siitä kiinni tungenko väkisin puolihymyilevän kuvan sinne. Joten siinä mielessä ihanan helpottavaa, kun voi sitten olla laittamatta yhtään mitään kenenkään arvosteltavaksi.

Mä sit siinä Aplodit mulle biisiä kuunnellessani päätin, että nyt saa riittää. Ihmisten miellyttäminen siis. Mä teen juttuja joista itse nautin ja viime viikko oli eka annos sitä. Ihmisten kanssa, jotka tuo musta parhaita puolia esille. Eli viimeinen lainaus Jannika B:ltä: ”Anna anteex. Tää on niin vaikeet. Sanoa se ääneen, niin et kaikki kuulee. Lailla moukarin kaiken hajotin, kulissit jotka itselleni rakensin. Ohi viimeinen näytös on, viimeinen sammuttakoon valon. Lailla moukarin kai itseni kovetin. Luulin selviin kaikesta helpommin… Mut enää encoree ei tuu, tähän rooliin sopii joku muu. Aplodit mulle, tää näytös oli sulle. Aplodit mulle. Mun roolisuoritukselle.”

Facebook – Kauppiaanrouva

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

Youtube – Poontusnee

Blogi, Hyvinvointi, Perhe

Parhaat palat molemmista maailmoista

*sisältää mainoslinkkejä

Kuka sanoo ettet voi saada kaikkea. ”You can´t have your cake and eat it too!” HAH, sanon minä! Meidän perhe oli yhdistetyllä duuni ja vapaa-aika viikonlopulla jälleen Helsingissä. Kokoonpanothan vaihtelee ja tällä kertaa me Baban kanssa tultiin Tampereelta ja Sampo lensi Kittilästä. Perjantaina tsekattiin itsemme Glo Hotel Kluuviin ensin Riannan kanssa kun Sampo oli keikalla. Auto parkkihalliin ja Baballe potkulauta alle, jotta saan itse tietenkin toimia ansaitusti ”kantojuhtana”. Itselleni ihan ensimmäinen kerta tässä hotellissa ja ihan ytimen ytimessä, ja se tais olla se jännin osuus tän pikkulautailijan kanssa.

Me päästiin tiskille, ja alta viiden minuutin me oltiin omassa huoneessa. Ensimmäinen paras asia: ISO SÄNKY! Meidän lellivauva nukkuu keskellä, joten kaksi erillistä vuodetta liukumassa erilleen ei varsinaisesti ole mun ajatus hyvin nukutusta yöstä. Toinen: KYLPYAMME, ei niinkään ensimmäistä yötä varten vaan seuraavaa, kun pesueeni suuntaa Lappiin ja on minun hemmottelu yön aika. Kolmas: ERILLINEN WC! Yes, kukaan ei tao ulkopuolella pissa- tai kakkahätää, kun koitat piirtää omaa nassuas. Ensiajatus, mä tuun niin viihtyyn täällä!

Perjantai-illallinen nautittiin The Tray ravintolassa alhaalla. Se oli kaikista kätevin vaihtoehto, koska Sampolla meni myöhempään, ja Baba alkoi olla iltaunia vaille valmis. Valinta osoittautui kaikin puolin erinomaiseksi. Ruoka oli erittäin hyvää, mutta vielä parempaa oli lapsen huomioiminen. Hänen annos tuotiin ensin. Sehän tietenkin edesauttoi muiden rauhallista ruokailua, vaikkei he sitä tienneetkään. Nimittäin nälkäinen lapsi on ihmishirviö. Ainakin meillä. Ja kieltämättä kyllä nälkäinen äitikin.

Seuraavana aamuna aamiainen napaan melko aikaisin, koska pieni neiti suuntasi iskän kanssa Lappiin ja alkoi se kahden päivän erilainen osuus. Minä-aika itseni kanssa. Mulla oli duuneja päivällä, mutta ah sitä odotusta illan rientoihin. Hommat kun oli paketissa, mä korkkasin sen kylpyammeen. Musiikkia oman maun mukaan, ei ketään hinkuamassa mun kans samaan laariin leikkiin delfiiniä. Ihan vain minä itseni kanssa. Pienet levot ihanissa lakanoissa ja uudet piirrokset naamalle. Aikaiselle Vappu piknikille ystävien kanssa ennen illan humppa osioo. 

Kuuluisa humppa-osio venyikin sitten odotettua pidemmäksi ja tulen todennäköisesti maksamaan tästä vielä usean vuorokauden ajan. Mutta se oli ehdottomasti sen arvoista! Varsinkin kun nyt herään täällä ylhäisessä yksinäisyydessä ja saan talsia alas katse kohti maata. Kukaan ei halua multa mitään ja mä kokoan lautaseni just sen mukaan mitä itse haluan. Elämän pieniä luksuksia. Kiitos tästä viikonlopusta jokaiselle osallistujalle, uusille ystäville, vanhoille ystäville, perheelle. Voin lämpimästi suositella tätä joko omaksi arjen irtiotoksi tai perheen irtiotoksi. Perheen kanssa toki turvallisempaa, nimittäin nyt on olokin sen mukainen, että perhe ei ollut mukana. ”Kun kissat on pois niin hiiret hyppii pöydillä.” Ja minä tyttöhän hypin.

Facebook – Kauppiaanrouva

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

Youtube – Poontusnee

Hyvinvointi, Ystävyys

Kaikki eivät ole ystäviäsi – varo kehen luotat

Oletko koskaan ollut tilanteessa, jossa joku ihminen, jonka kuvittelet olevan ystäväsi, mutta hänestä paljastuu piirteitä, joita et kuuna kummajaisena uskonut paljastuvan, saati olevan olemassa? Eilen katsoin videon, joka levisi Facessa. Siinä oli vahva pointti tällaiselle naiville uskojalle. Kaikki eivät ole ystäviäsi. Jengi, jota pidät omassa ystävyyden ympyrässäsi eivät kaikki ole sinun puolellasi. Enkä tarkoita millään muotoa peesaamista tai tilannetta, jossa käyttäydyt kuin aasi niin ystäviesi pitäisi jeesustella sinun olleen oikeassa. Se olisi jo ihan puhdasta feikkaamista.

Mun kaveripiiri on melko laaja. Tuttuja on niin että päät yhteen kolisee, mutta ystävät ovatkin ihan oma lukunsa. Osa mun ystävistä on ollut matkassa lapsuudesta saakka ja osa tullut opiskelujen myötä. Osaan olen tutustunut muiden kautta ja erinäisissä duunikuvioissa.

Mun paras ystäväni on kulkenut matkassa jo kohta kakskyt vuotta. Hän on mun kaikkien kolmen tyttäreni kummitäti, ja siinäkin duunissaan ihan ykkösluokkaa. Hän on läsnä tytöille ja tytötkin tietää kenelle soittaa jos hätä tulee eikä vanhemmat vastaa. Mä jouduin tuossa taannoin sairaalahoitoon. Se tuli yllättäen eikä siinä oikein osannut varautua mitenkään. Mä en synnytyksiä lukuun ottamatta ole koskaan ollut hoidettavana ja tilanne oli pelottavan lisäksi tosi ahdistava.

Tietenkin ilmoitin läheisille mikä on meininki, mutta muuten en osannut selventää. Sain vuodepaikan ja jäin kylkiasentoon itkemään. Ei mennyt kuin hetki niin tuttu ääni kuului käytävässä ja pääsin mun parhaan ystävän haliotteeseen. Mä vaan itkin ja Reetta sanoi mulle, että hän tietää kuinka tuo potilaan rooli on enemmän perseestä. Mutta mitä ystävyyteen tulee, niin tämä pienen lapsen äiti tuli mun luo ja jätti tytön kotiin. Hän toi mulle tuliaisia. Ekana oli puhtaat pikkarit. Siis oikeesti puhtaat pikkarit! Ne oli parasta mitä siinä kohtaa tiesin sen kaiken ronklaamisen ja kipuilun jälkeen. Mun tuliaiskassiin kuului myös matka-lehti, sen idea oli viedä mun paha mieli muualle. Samoin sain pehmolelun, koska yksin steriilissä paikassa ei ole kiva nukkua. Nii-in. Voiko huomaavaisempaa ja välittävämpää olla?

Mulla on myös ystäviä, jotka ovat vuosien jälkeen uudelleen elämässä ja pakko sanoa, että se on ihan mahtavaa. Voit soittaa ja kysyä saako Baba tulla leikkiin puolen tunnin varoajalla tai 7 lapsen äiti lähtee mun kans suunnitteleen yo-juhlia ihan niin kuin ei olis muutakin elämää. Löytyy myös sydänystävä, joka sanoo sulle kaiken ihan suoraan, ei ota susta rumia kuvia ja jonka kans voi lähtee Balille tekeen kaikkee sellaista erilaista ilman mitään suurempaa suunnitelmaa.

Ystävyydessä on sellainen merkillinen juttu, että sanat eivät merkitse mitään vaan teot ratkaisee. On myös hyväksyttävä sellainen tosiasia, että kaikki ihmiset joihin luotat eivät ole sen arvoisia. Itse arvostan itseäni sen verran, että en halua olla lojaali väärille ihmisille vaan pitäydyn omassa pikku kuplassani. En halua ympärilleni ihmisiä, jotka vain odottavat minun epäonnistuvan tai etsivät saumaa iskeä puukko syvälle selkään. Osaan hoitaa detox-puolen siinä suhteessa. Mä kyllä satun olemaan erittäin onnekas. Mulla on maailman parhaat ystävät!

Facebook – Kauppiaanrouva

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Blogit.fi – Kauppiaanrouva