Blogi

Minä typerä kadehtija

Kateus, se ihmisen perisynti. Jouduin tästä aiheesta pitämään itselleni melkoisen ripityksen. Olen nimittäin aina kokenut olevani kateuden yläpuolella. Ainakin omissa ajatuksissani. En ole nuoruudessa kadehtinut kavereiden materiaa, enkä kyllä ulkoisiakaan avuja. Toki olisin toivonut itselleni pienempiä reisiä tai suorempaa sekä vaaleampaa hiusta, tai ylipäänsä vähemmän käsikarvoja, mutta koskaan en tuntenut pistosta siitä mitä toisella on. Pistolla tarkoitan sellaista veemäistä fiilistä, joka tulee esimerkiksi nähdessäsi unelma autosi, johon toivoisit pääseväsi istahtamaan omistajan ominaisuudessa.

Kateudessa on sellainen ristiriitainen puoli kuin kaksinaismoralismi. Haluaisit itsekin omistaa tai nauttia jostain, mitä toisella on, muttet pysty käsittelemään sitä tunnetta itseäsi motivoivana eli ”hei mäkin pystyn tuon saavuttamaan” vaan märehdit ja surkuttelet, jolloin ulosantisi saattaakin olla ”en mä vaan ikinä tuohon rahojani upottais” vaikka tiedät varsin hyvin, että mikäli rahkeet antais myöden ja se olisi sinun halusi, niin varmana eurosi siihen upottaisit. Enkä mä puhu pelkästään autoista, taloista, matkoista tai laukuista vaan myös treenatuista vartaloista, henkisestä tasapainosta tai jopa lasten lukumäärästä. Kyllä kateuden tyyppejä ja kohteita on niin paljon kuin vaan ihminen pystyy luovuudeltaan keksimään.

Jolloin päästään mun omaan kateus-tarinaan ja siihen saatuun kovaan näpäykseen. Mä seuraan yhtä jos toista staraa Instagramissa. Ihannoin ja inspiroidun, monesti jopa otan omalle ”bucket listille” myös esimerkiksi matkakohteita ja paikkoja joissa haluan ehdottomasti käydä. Minulle moni seuraamani ihminen tarjoaa haaveita, tavoitteita ja saavutettavia unelmia, koska itse en pidä itseäni yhtään huonompana suhteessa muihin. Olen vahvasti sitä mieltä, että jos tuokin niin miksen muka minäkin.

Tulipa tuossa eräänä viikonloppuna tavattua hyvä ystäväni, joka kaiken koukeroiden keskellä olikin hyvä ystävä erään seuraamani some-staran kanssa. Menin siinä sitten touhuissani kehumaan ääneen kuinka Instan perusteella heillä on niin ihanaa ja kaunista ja kyllä minäkin vielä. Kunnes tämä yhteinen ystävämme sitten katsoi minua kuin hullua. Miksi ihmeessä minä haluaisin sellaista? Haluaisinko todella materiaa hinnalla millä hyvänsä? Olin ihan ällistynyt. ”Häh?!?” Olihan heillä ihana perhe, pelit ja rensselit. Minäkin haluaisin tavoitteeksi sisustaa rakkaudella unelmieni mökkiä ja voida henkisesti erittäin vahvasti. Ystäväni huokaisi siinä sitten syvään ja sanoi. ”Nii-iin. Mutta tiedätkö millä hinnalla?” Lopulta selvisi, että kuvioissa on päihteet, vieraat suhteet ja muokatut kuvat. Eli minä ihannoin illuusiota. Niin kuin varmaan me isolta osalta kaikki ihmiset. Tuli ehkä tyhmä olo, mutta samalla hirmuisen hyvä ”ahaa” elämys. Kaikilla meillä on omat taistelumme ja on turha unelmoida siitä etteikö kenenkään elämässä olisi koviakin haasteita. Mutta jos aiomme olla roolimalleja ja inspiraation lähteitä niin mitä jos oltais sitä sitten omina itsenämme, kaikkine vikoinemme ja epäkohtinemme. Mielellään vielä rehellisesti. Ymmärrän kyllä, että seksi myy ja silotellut kuvat.

Luin tuoreesta Apu lehdestä Johanna Rusanen-Kartanon sekä Lola Odusogan haastattelun. Erityisesti loppukaneetti, jossa Lola toteaa ettei aio koskaan muokata omia kuviaan eikä muokata itseään kenenkään muun maun mukaan. Tätä mä toivoisin muiltakin esillä olevilta ihmisiltä. Sillä muovaamisessa tai itsensä parantamisessa ei ole mitään vikaa, jos se on sitä mitä itse haluaa. Mä haluan ainakin olla paras versio itsestäni. Minua itseäni varten ja etenkin lapsilleni.

Facebook – Kauppiaanrouva

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

 

2 thoughts on “Minä typerä kadehtija

  1. Hyvä kirjoitus vaikka olen minäkin joskus ollut kateellinen nuorena en enään kun ikää jo on terveys on tärkeää tässä iässä.Ihanat kuvat.

  2. No jälleen hyvä kirjoitus ja toivon, että moni muukin kokisi pienen peiliin-katsomis-hetkensä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *