Parisuhde

ADHD ja sen vaikutus minun avioliittooni

Sanotaan aina, että kaikella on tarkoituksensa. Mä satun vakaasti uskomaan siihen, vaikkakaan en missään nimessä sitä fiilistä niinä hirveimpinä hetkinä välttämättä koekaan. Otetaan tämä minun blogitauko esimerkkinä nyt kun tässä virittelen itseäni takaisin bloggaajan moodiin. Mulla on takana parisuhteen yksi rankimmista jaksoista, ja olen tällä hetkellä kiitollinen blogini tauosta, sillä tämä kanava olisi toiminut minun pahan oloni kanavana ja sitä myötä ei olisi antanut minulle mahdollisuutta kokea, tuntea ja päästä yli asioista. Edelleen mä aion olla suora ja sensuroimaton, mutta kyllä jokainen tietää miltä siinä hetkessä tuntuu, kun ikäviä asioita tapahtuu. Silloin on lähes mahdoton nähdä toisen osapuolen kantaa mihinkään asiaan vaan helposti pitää vain omasta loukkaantumisen tunteesta kiinni.

Tämä ADHD keissi on ollut melkoisen kova ”vuoristorata”, eikä millään muotoa hyvällä pelkästään. Mä olen tosi kiitollinen ihmisille, minulle täysin tuntemattomille, jotka ovat ottaneet yhteyttä ja kertoneet omista tilanteistaan puolisoiden, lastensa tai läheistensä tilanteista. Olen huomannut, että meitä läheisiä on hurja määrä, mutta monesti olemme unohtunut ”lajike”, kun keskittyminen menee siihen oirehtijan huolehtimiseen ja auttamiseen.

Yksi nainen kysyi minulta, että ”muuttuiko Sampon mielialat paljon ja kuinka mä jaksoin/jaksan sitä?” Se pysäytti ja sai mulle aikaan hirveän itkukohtauksen. Ihan siksi, että en ollut ajatellut sitä oman jaksamisen kautta, vaan ainoastaan sen kautta kuinka saan lievitettyä hänen raivonpuuskiaan ja pehmittää ”iskuja” lapsille tai työntekijöille. Ja ei, ei ole kyse mistään fyysisestä väkivallasta, vaan puhtaasti raivonpuuskista mitkä laukesi, milloin mistäkin syystä. Pahimmassa tapauksessa hyvinkin pieni vastoinkäyminen aiheutti tuolien potkimista tai kännykän lentämisen. Aina piti mennä hänen mielialojen mukaan ja jossain kohtaa munan kuorilla kävelystä tuli rutiini ja haave takin heittämisestä naulaan vaan kasvoi.

No sitten tälle naiselle vastatessani olin jo kerinnyt pureskella omia fiiliksiä ja pääsin itkusta yli. Olihan meillä tilanne, että liki puoli vuotta on kulunut ADHD diagnoosin saamisesta. ”Miten mä aina jaksoin sitä?” Hyvä kysymys. Mä en rehellisesti sanottuna aina jaksanutkaan ja olin todella onnellinen kahden kodin tilanteesta. Mä rakastan miestäni valtavasti ja ADHD ei tehnyt hänestä millään muotoa pahaa ihmistä. Olen aina tiennyt meidän perheen olevan hänelle ykkönen. En rakastavampaa miestä tai luotettavampaa perheen päätä ole eläissäni tavannut ja hän on mun sielunkumppani. Meillä on valtavan vahva henkinen yhteys ja osittain koen sen myös pelastaneen meidän avioliiton monelta. Kun osaat ”lukea” toisen tunnetilat, niin opit pikkuhiljaa pysymään kauempana huonona hetkenä ja vastaavasti saat siimaa omille kiukutteluille, mikäli on hyvä vaihe menossa.

Mä opin jo näiden vuosien aikana milloin huono jakso alkaa olla käsillä. Siksi sanoinkin viime vuoden syksyllä, että tämän lääkityksen aloittaminen on tuonut uuden jakson tähän avioliittoon. Kun olet oppinut elämään puolison kanssa, joka on kahta erilaista persoonaa yhdessä ihmisessä, niin yhtäkkinen muutos tasaiseen ”joo joo” mieheen oli myös kriisi. Se aiheutti tämän hektisen elämän pyörteessä sen, että me hukattiin se meidän vahva yhteys. Miten se sitten palautui, se onkin jo toisen pitkän postauksen aihe.

Facebook – Kauppiaanrouva

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

 

18 thoughts on “ADHD ja sen vaikutus minun avioliittooni

  1. Olet todella rohkea ja uskallat kertoa asiat niinkuin ne tunnet. Arvostan valtavasti rehellisyyttäsi. Rehellisyyteen voi muut ihmiset nojata, kun omassa elämässä on samoja ongelmia. Asiantuntijoiden ympäripyöreät vastaukset vaan raivostuttavat eikä niistä saa mitään apua omiin tunteisiinsa ja ongelmiinsa. Monet meistä ovat valtavan yksin rankkojen tilanteiden kanssa. Jaksamista, uskoa ja rakkautta toivotan teidän perheelle. Kaikki on hyvin ❤️🙏❤️..

  2. Hyvä kirjoitus minäkään en voi tuota tilannetta ymmärtää kun ei lähipiirissä ei ole adh ihmisiä vaan olen lukenut adh sta.

  3. Musta hyvä kuvaus on et adhd ihminen on ku kävelevä pommi. Koskaan et tiedä millon se räjähtää. Harvoin sitä tulee ajatelleensa miten jaksan ku tilanne on päällä. Sitä on vaan kaikki aistitvauki ja skannaa ympäristöö mielialoja, pienintäki muutosta raivosta yms. Mutta jälkikäteen ku tilanne rauhottuu, huomaa et kuin koville se ottaa. On ihan mahtavaa et kirjotat näitä. Tää kun on asia, josta ei jostain syystä haluta hirveesti puhua, paits jos adhd on lapsella. Se miten ihminen muuttuu läökkeiden myötä on ihan mieletöntä. Siittä pommista tulee ”lammas”. Se muutos on niin iso, ettei taho tunnistaa toista. Meillä on talossa adhd joka iän myötä muuttu add. He katsoo myös maailmaa eri vinkkelista. Huomaa asioita jotka menis itellä ohi.
    Tasasempaa arkea teille!!

  4. Meillä kaikilla on omat ongelmat vaikkemme niitä tiedostakkaan, sitten on vielä toisen ongelmat. Olisiko siinä syy että nykyään harva pariskunta tekee enää lapsia, kun sitten tulee lisää taakkaa, ei voi tietää. Mutta parempi että on parisuhde ja lapset oli sitten taakkaa tai ei mutta enemmän on aina iloa.

  5. On olemassa myös vertaistukea ryhmistä jotka ovat tarkoitettu omaisille joilla on perheessä ADHD ja niitä vetää koulun käynyt ihminen. Myös vertaistukiryhmä facebookistakin löytyy. Tämän asian kanssa ei kannata jäädä yksin, vaan puhua suoraan miltä tuntuu. Hyvä juttu että puhut asiasta. Näin muukin samassa tilanteessa rohkenee kertoa tuntemuksistaan. Tsemppiä sinulle!

    1. Juu, olen käynyt oman henkilökohtaisen terapian ja siksi ehkä olenkin niin sinut asioista puhumiseen. <3

  6. Toivotan sulle hyviä hetkiä kun saat sen ihan oman tuokion. Rakkaus kantaa. On mahtavaa että oot havahtunu näkemään eri suunnista jutut, silloin ymmärtää että kaikella on jokin tarkoitus eikä asiat tapahdu umpimähkään. Ja kyllä se huominen päivä on aina toivoa täynnä vaikka tänään olis mustaakin mustempaa.

  7. Olipa hyvä kirjoitus, tuli ihan kyyneleet silmiin, kun luin blogiasi. Minulla on tytär, joka sai adhd diagnoosin vasta aikuisena. Ja vaikka tiedän paljon adhdstä, ja siitä, että ei hän tahallaan käyttäydy siten kuin käyttäytyy, niin silti se koskee ja ahdistaa. Hänessä on paljon samoja piirteitä kuin Sampossa. Ymmärrän, että sinulla on ollut ja tulee olemaan raskasta, mutta ah, samalla usein niin antoisaa. Empaattisempaa ihmistä on hankala löytää, kuin esim tyttäreni on. Kiitos , kun aloitit taas blogien kirjoittamisen, olenkin kaivannut niitä, ne on niin rehellisiä. Tsemppiä sinulle ja perheellesi.

    1. Minun. Koska kirjoitan puhtaasti MINUN näkökannastani. Pahoittelen jos se loukkaa sinua.

  8. On kuin kirjoittaisit mun/ meidän elämästä. Rakastan miestäni, Sielunkumppaniani, mutta helpommankin ihmisen olisin voinut valita elämänkumppaniksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *