Uncategorized

Lämmin pinaatti-artisokka dippi

Periamerikkalaisuus näkyy minussa kielen, ihonvärin, puherytmityksen ja ennen kaikkea erilaisten ruokalajien valmistamisessa. Mä vein Sampon lapsuudenystävän 40-vuotis synttäreille toissa viikonloppuna meillä Losissa kotona paljon syötyä dippiä. On varmaan tuttu elokuvista jos ei muualta, kuinka kovin odotettu esimerkiksi Super Bowl on. No meillä se tarkoitti kokoontumista isolla porukalla perhettä ja ystäviä. Jokainen toi jotain omaa bravuuri syötävää ja se monesti heijasti jokaisen omaa kulttuuria. Meillä oli maissileipää, valkosipulileipää, kanaa, salaatteja, bataattipiirakkaa, aasialaisia alkupaloja ja monta erilaista dippiä. Tää dippi jonka tein, on suosittu ihan ravintoloiden ruokalistoilla ja osa höystää sitä ravuin tai kanalla. Mä tykkään tehdä sitä ihan sellaisenaan, ja koska se oli kovasti tykätty myös täällä Suomessa, niin laitetaas jakoon resepti. Tämä ei ole missään tapauksessa painon pudottajan dippi, mutta hei, mikäpä oikeastaan on? Tämä sopii kuitenkin silloin tällöin syötäväksi herkutteluun ja suosittelenkin peli-iltaan tms.

Lämmin pinaatti-artisokka dippi 

Aineet:

-1 pss sulatettua pakastepinaattia

– 1 tölkki artisokan sydämiä

– 100 g maustamatonta tuorejuustoa

– 1 prk eila smetanaa

– 100 g majoneesia

– 100 g raastettua parmesaania

– 100 g mozzarella raastetta

– 3 valkosipulin kynttä

– 1 tl tabascoo

(chilihiutaleita oman maun mukaan)

Tästä ei resepti helpotu. Kaikki aineet sekaisin, pilkottavaa on ainoastaan valkosipuli sekä artisokan sydämet. Muuten kaikki sötkyksi sekaisin ja uuniin 180 astetta noin 30 min tai kunnes pinta on kullanruskea.

Dippi nautitaan joko ruisnappien tai tortilla lastujen kanssa.

Uncategorized

Milloin elän pelkäämättä?

Vaikka perusluonteeltani olen avoin, iloinen, positiivinen ja todella elämänmyönteinen, niin olen sisimmissäni aivan järjettömän kova pelkuri. Pelkään päivittäin paljon asioita ja niiden tajuaminen on oikeastaan enemmän vapauttanut minua kuin mitään muuta.

Kuva Satu Renko

Tämä aihe pomppasi mieleeni aamulla, kun huomasin heränneeni valtavaan pelkoon siitä, että en ollutkaan pudottanut painoani vaan olin päinvastoin tuplannut painoni, vaikka osallistuin ”jälleen kerran” uuteen laihdutusohjelmaan. Se ahdistus oli niin aidon tuntuinen, että totesin miehelleni aamulla olevani jälleen vissiin päästäni sekaisin. Hän ei ollut mun kans samaa mieltä tällä erää, johtuneeko sitten että on kyllä nähnyt mut aiemmin todella sekaisin, mutta alettiin jutteleen siitä pelosta ja ahdistuksesta. Mä ilmeisesti olen kehittänyt itselleni jonkinlaisen epäonnistumisen pelon muiden ihmisten sanomisten vuoksi. Vaikka mä en todellakaan lue mitään keltaisen lehdistön juttujen kommentteja, niin välillä joku ajattelee tekevänsä mulle palveluksen kertomalla mitä siellä lukee.  Tämän Suurin Pudottaja ohjelman tiimoilta siellä oli kuulemma odotus vain siihen, että kaksinkertaisena tulee kilot takas kun alat syömään ”normaalisti”. Tai ”valaan kokoinen se on vieläkin”. Tai vaikkapa ”Eikö kukaan ole sanonut tälle tyrkylle, että vaikka kuinka paljon osallistuis laihisohjelmiin niin yhtä ruma se on edelleen.” Niin no, ulkonäkö- ja makuasioista ei voi eikä kannata kiistellä. Mutta mun normaalisyöminen on ravintosuositusten mukaista ja isoin ero entiseen on se etten mä mätä naamaani lapsen nukkumaanmenon jälkeen ensin pari nami voikkaria ja säkillisen karkkia. Sillä muutoksella oon aika pitkälle päässyt. Voin siis haudata tämän pelon ja jatkaa muiden asioiden parissa.

Kuva Satu Renko

Mä pelkään myös etten kelpaa tämmöisenä. Vaikka perhe ja läheiset tietää millainen olen, ja toki nyt myös puoli miljoonaa viikottaista katsojaa, niin silti se muottiin mahtumattomuus takoo nuppia. Jep, mä en ole kuin valtaosa väestöä ja olen varmasti ärsyttävän äänekäs.

Mä jalostan päässäni tuota edellistä pelkoa vielä niin pitkälle, että olen antanut sen aiemmin estää minua saavuttamasta asioita joista haaveilen, vain siksi koska pelkäsin mahdollista ”ei” sanaa. Olen tätäkin viime aikoina työstänyt niin paljon, että vaikka en vienyt itseäni ihan sinne ”YES man” levelille ihan jokaiseen asiaan, niin ihan hirveesti aukes ovia ja tuli huikeita juttuja, koska olin itse vahvempi kuin mun omat itsekehittämät pelot.

Pakko myöntää. En olis puoli vuotta aiemmin uskonut kykeneväni niin moneen juttuun kuin nykyään. Niin henkisesti kuin fyysisesti. Aika makee juttu! 

Kuva Satu Renko

Facebook – Kauppiaanrouva

Instagram – Kauppiaanrouva

Snapchat – Kauppiaanrouva1

Blogit.fi – Kauppiaanrouva

Youtube – Poontusnee

Blogi, Hyvinvointi, Ruoka

Kiroileva läski, vai ihan vaan oikea ihminen?

Sarja-laihduttaja täällä terve! Ottakaa toki huumorilla, koska minäkin osaan monesti itseni siten ottaa. Suurin Pudottaja Suomi käynnistyi viime viikolla Nelosella. Siellä minä sekä muutama muu kisailee leikkimielisesti (ken osaa siten kisata) ja ottavat aikaa itselleen. 

Kuva: Nelonen Media

Idea on kisassa kamppailla painon suhteen. Eli se, joka vähiten pudottaa painoa viikon aikana, joutuu häätöäänestykseen. Simppeliä, eikö totta? No jotta sitä painoa tippuisi, niin on ehdottomasti noudatettava annettuja ohjeita ja kaivaa itsestään se liikkuja-Minttu. En voi enempää painottaa kuinka epämukavaa se voikaan olla. Ikuinen sohvaperuna, ylistressaantunut perheenäiti, ylisuorittava ja itsensä lohtusyönyt keski-ikäinen nainen pitäisi saada motivoitua. Ja mitäs kun peilikuva ei ole se motivaattori? Mitäs kun ei kiinnosta mitä kukaan ajattelee mun persevästä ja reitevästä olemuksesta? En näköjään edes minä itse. Toki pakko myöntää, että persevä ja reitevä oon aina ollut, mutta sitten kun lisäät siihen vielä kaiken lisäksi sen mahakkuuden, niin tottahan toki alkaa päässä takomaan. Mutta onko se motivaatio, joka takoo? No ei. Ainoa harmitus siitä, ettei vaatteet mahdu päälle. 

Kuva: Nelonen Media

Helsingin urheilulääkärikeskus oli mukana tässä meidän projektissa. Ensinnäkin terveydellisistä syistä, mutta tietenkin myös turvallisuus syistä. Rapakunnossa olevat ihmiset, jotka kisaavat fyysisellä tasolla, laittavat kehonsa shokkiin kun sieltä poistetaan alkoholi, turha sokeri, liiallinen huono rasva ja lisätään hyvän ravinnon määrää, on pakko testeillä ensin selvittää voivatko he turvallisissa rajoissa pudottaa painoa tällaisessa formaatissa.

Kuva: Nelonen Media

No sieltä se Mintsen motivaatio tuli jyrän lailla. Kun sua tuijottaa kaksi silmäparia ja antaa kylmää faktaa sun fysiikasta ja mahdollisesta suunnasta johon olet itseäsi ajamassa, niin veti muikkelin hyvin nöyräksi. Se omahyväinen ”ei mulloo mitään vaivoja” asenne koki totaalisen murenemisen. Juu, minulla ei ole vielä vaivoja, minun veriarvot ja kaikki tulokset indikoi minun olevan vielä fyysisesti terve, mutta rasvamassa on kehossa aivan liikaa. Ja se taas tarkoittaa, että olen suuntamassa kohti elintapasairauksia. Siihen en halua itseaiheutetusti joutua. Ikä ja elämä tuo kremppoja muutenkin, joten itseäni en halua alkaa syyttämään.

No sitten tulee se palauteryöppy ohjelman tultua. ”Muuten oot ihan kiva, mutta kiroat liikaa”. Niin kiroan. Kun tunnelataus on päällä, mä kiroan. Ja voin vannoa ja vakuuttaa, että koko ohjelmassa mukana olo aikanani kiroan enemmän kuin siviilissä koskaan. Joten, jos haluatte tuomita minut siitä, olkaapa hyvät. Jos se tekee minusta huonon äidin, sit se on niin. Toivon pystyväni elämään ilman elintapasairauksia ja niin, että voin sitten vaikkapa korjata kiroiluni aiheuttamat vahingot vanhempana. 

On oikeastaan aika hullua, kuinka voi olla niin tottunut kaikennäköisiin palautteisiin. Negatiiviset varsinkin osaan ottaa nykyään todella ”kevyesti”, koska mä saan niin paljon enemmän positiivista palautetta ja energiaa jengiltä, joka joko painii samojen juttujen kanssa, on myös inhimillisiä ihmisiä, mutta eritoten ovat sydämeltään aitoja ja helposti lähestyttäviä. 

Yks todella hauska palaute on se, että ”miksi tyrkytät itseäsi ja läskejäsi ruutuun?” Ai miks? No siks, että sinä rakas kommentoija saat muun puolen miljoonan muun ihmisen joukossa niitä katsella, saadaan myös materiaalia muille haukkumasivustoille sekä eri tyylisten ihmisten blogeihin materiaalia siitä kuinka kyseenalainen formaatti onkaan kyseessä tai saadaan joku taho jota syyttää koko maailman syömishäiriöistä. Tai sitten ihan oikea realistinen syy saattaa olla, että mä tykkään tehdä telkkaria, mä tykkään haastaa itseäni ja mä tykkään kokea uusia juttuja sekä siinä saattaa piillä se mun kauan kaivattu into laittaa rasvasuhteet kropassa oikeisiin mittasuhteisiin. Mut mä annan jokaisen katsojan itse määrittää mun syyn, se on paljon hauskempaa sillee.

En edelleenkään lupaa olevani yli-ihminen, enkä lupaa etten koskaan enää repsahda. Mutta mä voin luvata ottavani päivän kerrallaan ja olla ylpeä itsestäni silloinkin kun siihen ei olis näennäistä syytä.